Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjillemme parempia palveluita ja personoitua sisältöä. Evästeiden avulla pystymme, muun muassa, analysoimaan kävijöiden sivustonkäyttöä ja parantamaan verkkosivustomme toimivuutta. Käyttämällä tätä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää aiheesta:tietosuojaseloste.



Ajankohtaista

PrintMailRate-it



​Tilaisuudet

Järjestämme säännöllisesti kaikille avoimia koulutuksia. Teemoissa korostuvat erityisesti työoikeudelliset kysymykset, pienten ja keskisuurten yritysten vero- ja sopimusasiat, rakentamiseen ja urakoihin liittyvät aiheet sekä tietosuoja-asiat. Jos haluat saada tietoa tulevista koulutuksistamme, voit liittyä postituslistallemme.

 Yritysvastuudirektiivi (Corporate Sustainability Due Diligence Directive, CSDDD)

​1 - 2025

Heinäkuussa 2024 julkaistulla yritysvastuudirektiivillä (Corporate Sustainability Due Diligence Directive, CSDDD) pyritään varmistamaan, että yritykset noudattavat ihmisoikeus- ja ympäristönormeja toiminnassaan ja toimitusketjuissaan. Tässä artikkelissa käsitellään direktiivin soveltamisalaa, velvoitteita, täytäntöönpanomekanismeja ja sen vaikutuksia yrityksille.

1. Yleiskatsaus yritysvastuudirektiiviin


Yritysvastuudirektiivi täydentää muita keskeisiä säädöksiä, kuten kestävyysraportointidirektiiviä (Corporate Sustainability Reporting Directive, CSRD), EU:n asetusta metsäkadon vähentämiseksi (EUDR) ja EU:n taksonomia-asetusta. CSRD tuli voimaan tammikuussa 2023, ja sen noudattamista edellytetään tammikuusta 2024 alkaen, kun taas yritysvastuudirektiivin noudattamista edellytetään heinäkuusta 2027 alkaen.

Alun perin yritysvastuudirektiivin oli tarkoitus koskea yrityksiä, joilla on yli 500 työntekijää ja joiden vuotuinen liikevaihto on vähintään 150 miljoonaa euroa. Lopullisessa versiossa raja-arvoja kuitenkin laajennettiin siten, että yritysvastuudirektiivi koskee yrityksiä, joilla on yli 1000 työntekijää ja joiden liikevaihto on vähintään 450 miljoonaa euroa. Raja-arvojen tulee täyttyä kahtena peräkkäisenä tilivuotena. Pelkästään Suomessa uusi asetus tulee vaikuttamaan suoraan yli 120:een yritykseen.

​Yritysluokka

​Vaatimustenmukaisuuden määräaika

​Raportoinnin aloitus

​Suuret yritykset
EU:n alueella perustetut yritykset, joilla on
  • 5,000+ työntekijää
  • Yli € 1,5 miljardin maailmanlaajuinen nettoliikevaihto 

EU:n ulkopuolella perustetut yritykset, joilla on

  • Yli € 1,5 miljardin nettoliikevaihto EU:n alueella.
​26. heinäkuuta 2027
​​​1. tammikuuta 2028 tai sen jälkeen alkava tilikausi​​
Keskisuuret yritykset
EU:n alueella perustetut yritykset, joilla on
  • 3,000+ työntekijää
  • Yli € 900 milj. maailmanlaajuinen nettoliikevaihto 

EU:n ulkopuolella perustetut yritykset, joilla on

  • Yli € 900 milj. nettoliikevaihto EU:n alueella.
​26. heinäkuuta 2028
​1. tammikuuta 2029 tai sen jälkeen alkava tilikausi
Muut soveltamisalaan kuuluvat yritykset [1]
EU:n alueella perustetut yritykset, joilla on
  • 1,000+ työntekijää
  • Yli € 450 milj. maailmanlaajuinen nettoliikevaihto 

EU:n ulkopuolella perustetut yritykset, joilla on

  • Yli € 450 milj. nettoliikevaihto EU:n alueella.
​26. heinäkuuta 2029
​1. tammikuuta 2030 tai sen jälkeen alkava tilikausi

2. Keskeiset velvoitteet


Yritysvastuudirektiivi sisältää kuusiportaisen due diligence -prosessin, joka perustuu OECD:n vastuullisen liiketoiminnan due diligence -ohjeisiin:
  • Huolellisuuden integrointi: due diligence -velvoitteiden sisällyttäminen yrityksen toimintaperiaatteisiin ja riskinhallintajärjestelmiin.
  • Vaikutusten tunnistaminen: todellisten tai mahdollisten kielteisten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten arviointi.
  • Kielteisten vaikutusten ehkäisy: toimenpiteiden toteuttaminen näiden vaikutusten estämiseksi, lopettamiseksi tai minimoimiseksi.
  • Tehokkuuden seuranta: due diligence -periaatteiden ja -toimenpiteiden tehokkuuden säännöllinen tarkastelu.
  • Julkinen viestintä: due diligence -toimien ja -tulosten läpinäkyvä raportointi.
  • Korjaaminen: ratkaisujen tarjoaminen havaittuihin kielteisiin vaikutuksiin.

3. Täytäntöönpanomekanismit


Yritysvastuudirektiivin täytäntöönpano toteutetaan hallinnollisen valvonnan ja siviilioikeudellisen vastuun yhdistelmällä:
  • Hallinnollinen valvonta: Jäsenvaltiot nimeävät viranomaiset valvomaan sääntöjen noudattamista. EU-tasolla perustetaan Euroopan valvontaviranomaisten verkosto.
  • Julkinen huomio: Yritykset, jotka eivät noudata vaatimuksia voivat saada negatiivista huomiota "naming and shaming”, ja sakkoja, joiden suuruus voi olla jopa 5 prosenttia niiden maailmanlaajuisesta nettoliikevaihdosta.
  • Siviilioikeudellinen vastuu: Yritykset voidaan saattaa vastuuseen vahingoista, jotka johtuvat huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnistä, joko tahallisesti tai huolimattomuudesta johtuen.



4. Valmistautuminen vaatimustenmukaisuuteen


Varmistaakseen yritysvastuudirektiivin (ja esim. kestävyysraportointidirektiivin) noudattamisen yritysten tulisi:
  • koordinoida toimia sisäisten osastojen, kuten lakiasioiden, kestävyyden, rahoituksen ja hankintojen välillä
  • tarkistaa voimassa olevat sopimukset ja tehdä niihin tarvittavat muutokset
  • arvioida vakuutusturva mahdollisten riskien hallitsemiseksi
  • laatia ilmastoa koskevat siirtymäsuunnitelmat Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti [2]​
  • kerätä ja analysoida yksityiskohtaisia tietoja ympäristöön, toimitusketjuun, yhteiskuntaan ja hallintoon liittyvistä tekijöistä.

Yhteenveto


Yritysvastuudirektiivi on merkittävä askel kohti vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen edistämistä EU:ssa. Siinä edellytetään, että yritykset ottavat käyttöön järjestelmällisen due diligence -menettelyn, jonka avulla tunnistetaan ja lievennetään ihmisoikeuksiin ja ympäristöön kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia. Noudattamalla yritysvastuudirektiiviä yritykset voivat hyötyä yhdenmukaistetuista oikeudellisesta puitteista, lisääntyneestä luottamuksesta, paremmasta riskienhallinnasta ja parantuneista rahoitusmahdollisuuksista. Valmistautuminen vaatimustenmukaisuuteen edellyttää eri osastojen välistä koordinointia, sidosryhmien osallistamista ja perusteellista tietojen analysointia. 



Kirjoittaja

Attorney-at-Law, Associate Partner


[1] Sekä yritykset, joilla on franchising- tai lisensointisopimus kolmannen osapuolen yrityksen kanssa EU:n alueella ja jotka saavat rojalteja yli 22,5 miljoonaa euroa, edellyttäen, että niiden maailmanlaajuinen nettoliikevaihto ylittää 80 miljoonaa euroa.

[2] Kansainvälinen ilmastonmuutossopimus, joka on ollut voimassa vuodesta 2016 alkaen.

 Yrittäjän ajankohtaiset veroasiat, osakevaihto

​12 - 2024

Osinkotulojen verotus ja osakevaihdot ovat viime aikoina herättäneet paljonkin julkista keskustelua, puolesta ja vastaan. Tässä artikkelissa käydään tiivistetysti läpi osinkotulojen verotuksen pääsääntöjä, palkan ja osingon optimointia sekä holdingyhtiöittämistä osakevaihdolla.

1. Osinkotulojen verotus


Verotuksen perusteet ja laskenta

Luonnollisen henkilön yksityisestä osakeyhtiöstä saamien osinkotulojen verotus perustuu yhtiön nettovarallisuuteen, joka lasketaan osinkotulon verovuotta edeltävän vuoden tilinpäätöksen perusteella. Nettovarallisuus on useimmiten yhtä kuin yhtiön oma pääoma eli varat miinus velat. Osakkaan kannalta ratkaisevaa on hänen oma osuutensa yhtiön nettovarallisuudesta (suhteellinen omistusosuus yhtiöstä) sekä mahdolliset osakaskohtaiset oikaisut. 

Huojennettu osinko

Yksityisen henkilön yksityisestä osakeyhtiöstä saaduista osinkotuloista osa on ns. huojennettua osinkoa, jota verotetaan kevyimmin. Huojennettua osinkoa on 8 %:a vastaava osuus yhtiön nettovarallisuudesta. Tästä huojennetusta osingosta 75 %:a on verovapaata ja 25 %:a veronalaista pääomatuloa, eli efektiivinen vero on näin ollen 7,5–8,5 % (30/ 34 % pääomatuloverokanta * 25 %). Huojennettu osinko määritetään ja se tulee myös hyödyntää aina verovuosikohtaisesti.

Pääomatulo- ja ansiotulo-osingot

Pääomatulo-osinko: Siltä osin kuin edellä sanottu 8 %:n vuotuinen tuotto olisi enemmän kuin 150 000 euroa, verotetaan 150 000 euron ylittävää huojennetun osingon osaa 85 %:n osuudelta pääomatulona ja 15 %:n osalta se on verovapaata tuloa. 

Ansiotulo-osinko: Sikäli kuin osinkotulo ylittää 8 % ns. vuotuisesta tuotosta, osinko verotetaan tältä ylittävältä osalta 75 %:sti ansiotuloina ja 25 % on verovapaata tuloa.

2. Palkkaa ja osinkoa oikeassa suhteessa


Palkkaa vai osinkoa?

Sikäli kuin yhtiön omistusrakenne ja päätöksenteko sen mahdollistaa, kannattaa yrittäjäosakkaiden pohtia optimaalista palkan ja osingon suhdetta. Optimointia tarkastellaan usein yhtiön ja osakkaan kokonaisverorasituksen näkökulmasta, koska maksetulla palkalla on vaikutusta myös yhtiön tuloverotukseen ja tuloslaskelman kautta yhtiön voitonjakokelpoisiin varoihin. 

Nyrkkisääntönä on joka tapauksessa se, että palkkaa kannattaa maksaa siihen pisteeseen saakka, kun sen verotus on kevyempi kuin yhteisön tuloveron ja huojennetusta osingosta menevän veron yhteismäärä.



3. Osinkotuloverotuksen erityistapauksia


Verovuosi ja osingon jakaminen

Yksityishenkilön saamat osingot verotetaan sinä vuonna, kun ne ovat nostettavissa. Sikäli kuin osingot ovat nostettavissa eri verovuosina, niiden verokohtelu määräytyy aina kunkin osinkoerän nostettavissaolovuotta edeltävän vuoden tilinpäätöksen perusteella.

Kesken verovuotta tapahtuvat omistajanvaihdokset eivät ”monista” huojennettuja osinkoja, vaan uusi omistaja saa ao. verovuonna huojennetusta osingosta verotuksessa hyväksi vain se osuuden, jota aiempi omistaja ei ole jo hyödyntänyt. Tämä asia on keskeistä huomioida esim. sukupolvenvaihdostilanteissa ja yrityskauppakojen rahoituksissa. 

Osingonjakopäätökset kannattaa pohtia huolella, sillä niiden peruuttaminen ei usein ole verotuksen näkökulmasta mahdollista.

4. Holdingyhtiöittäminen


Holdingyhtiön verotuksellinen etu

Holdingyhtiö (yksityinen osakeyhtiö) voi olla verotuksellisesti ja toiminnallisesti varteenotettava vaihtoehto, sillä se ei esimerkiksi maksa lainkaan tuloveroa yksityisestä osakeyhtiöstä saamistaan osinkotuloista. Kun osinkotuloverotus ei näin ollen ohjaa varojenjakoa, voidaan operatiivisesta yhtiöstä jakaa suoraviivaisemmin varoja holdingyhtiöön ja tätä kautta suojata varallisuutta operatiivisen yhtiön liiketoimintariskiltä sekä mahdollistaa ns. osakaskohtainen osinkotuloverosuunnittelu.  
 
Holdingyhtiötä aktivoitaessa tulee kiinnittää huomioita sinne mahdollisesti siirrettävien varojen transaktioista aiheutuviin veroseuraamuksiin. Usein siirrot aiheuttavat tulovero- ja varainsiirtoveroseuraamuksia, ja siirrettävät varallisuuserät ja niiden siirtotapa kannattaa arvioida huolellisesti.  

5. Osakevaihto ja holdingyhtiöittäminen


Osakevaihto ja verotukselliset seuraamukset

Elinkeinotuloverolain tarkoittama osakevaihto on järjestely, jossa osakeyhtiö hankkii yli puolet toisen osakeyhtiön äänivallasta, taikka hankkii lisää osakkeita määräysvaltayhtiöstään, antaen vastikkeena tämän toisen yhtiön osakkeenomistajille liikkeeseen laskemiaan tai hallussaan olevia omia osakkeitaan. 

Elinkeinotuloverolain edellytykset täyttävästä osakevaihdosta ainoa välitön veroseuraamus on hankittavista osakkeista maksettava varainsiirtovero. Tuloverotus lykkääntyy, kunnes osakevaihdossa vastikkeena saadut osakkeet luovutetaan edelleen.

Osakevaihdon keskeisenä tavoitteena on usein riskien hallinta ja nettovarallisuuden kasvattaminen sitä kautta, että osakevaihdon kohteena oleva yhtiö voidaan arvostaa osakevaihdossa sen käypää arvoon. Sanotun johdosta osinkotuloverotuksen pohjana oleva nettovarallisuus kasvaa ja osinkotuloverotus kevenee. Arvonmäärityksessä on suositeltavaa noudattaa yleensä Verohallinnon varojen arvostamista koskevaa ohjeistusta.

Yhteenveto


Osinkotulojen verotus ja holdingyhtiöittäminen tarjoavat yrittäjille ja osakkaille monia mahdollisuuksia verotuksen optimointiin. Tärkeää on ymmärtää, miten osinkojen verotus määräytyy ja miten palkkaa ja osinkoa on mahdollista nostaa oikeassa suhteessa verotuksen kannalta edullisesti. Holdingyhtiön perustamisella ja osakevaihdolla voidaan saavuttaa riskien hallinnallisia sekä verotuksellisia hyötyjä, mutta järjestely vaatii huolellista suunnittelua, erityisesti omaisuuden siirron ja veroseuraamusten osalta.


Kirjoittajat

Attorney-at-Law, Partner

Senior Counsel

 Rakennusurakan maksukyvyttömyystilanteiden käsittely ja viivästymistilanteet

​​11 - 2024

Rakennusurakoissa maksukyvyttömyys- ja viivästymistilanteet voivat aiheuttaa vakavia ongelmia osapuolille. On tärkeää tunnistaa nämä tilanteet varhaisessa vaiheessa ja reagoida oikealla tavalla, jotta urakka voidaan saattaa päätökseen mahdollisimman sujuvasti. Tässä artikkelissa käsitellään, miten maksuhäiriötilanteet tunnistetaan, miten niihin voidaan varautua ja millaisia toimenpiteitä on syytä ottaa käyttöön osana yrityksen riskienhallintaa.

1. Tunnista – Maksuhäiriötilanteet


Rakennusurakassa maksuhäiriötilanteet voivat ilmetä monin tavoin. Maksuvaikeuksissa olevan yrityksen tunnistaminen varhaisessa vaiheessa on avainasemassa, jotta voidaan estää ongelmien paheneminen. Yrityksillä, joilla on maksuhäiriömerkintöjä tai joiden taloudellinen tila on heikentynyt, saattaa olla vaikeuksia täyttää sopimusvelvoitteitaan.

Keskeisiä tunnistusmerkkejä:
  • Maksuhäiriömerkinnät ja riskiarvioinnit
  • Verovelkarekisterin tiedot (YTJ)
  • Ongelmat tilaajavastuukysymyksissä
  • Maksuviivästykset, osasuoritukset ja maksusuunnitelman rikkomukset
  • Erikoiset reklamaatiot ja muutostyövaatimukset
  • Työn viivästyminen ja aliurakoitsijoiden poismuutto työmaalta




2. Varautuminen – Maksuhäiriötilanteet


Ennakollinen varautuminen on tärkeää, sillä se voi ehkäistä maksuhäiriötilanteiden kärjistymistä urakan aikana. Urakkasopimuksessa tulisi huomioida mahdolliset maksuvaikeustilanteet ja varautua niihin selkeästi sovituin ehdoin. Oikea-aikainen tilanteisiin reagointi ja vuorovaikutus sopimuskumppanin kanssa on olennainen riitaisuuksien välttämisen keino.

Varautumisen keinoja:
  • Tilaajakumppanin taloudellisen tilanteen tarkistaminen
  • Maksuviivästystilanteiden huomioiminen urakkasopimuksessa
  • Vakuuksien ja maksuerien huolellinen määrittäminen
  • Säännöllinen tiedonkulku ja maksujen seuranta
  • Urakan aikataulun ja sopimusehtojen tarkentaminen

3. Reagointi – Maksuhäiriötilanteet


Maksuhäiriötilanteissa on tärkeää valita oikea reagointimalli. Keskeistä keinojen kartoittamisvaiheessa on tarkastella maksuhäiriön syitä, osapuolten asemaa ja taloudellista tilannetta kokonaisuudessaan. YSE 1998 -ehtojen mukaan urakoitsijalla on useita keinoja suojautua maksuhäiriöiltä ja varmistaa, että työt etenevät sovitussa aikarajassa. Vaihtoehtoja kartoittaessa on kuitenkin aina huomioitava osapuolten välisen urakkasopimuksen rajoittavat ehdot.

Reagointivaihtoehdot:
  • Urakkasopimuksen purkaminen tai keskeyttäminen (YSE 84 §)
  • Suoritusten vaatiminen tilaajalta (YSE 42 §)
  • Urakkahinnan pidätykset mm. riidattomien saatavien osalta (YSE 42 §)
  • Perintä- ja oikeudelliset toimenpiteet (velkomuskanne, konkurssiuhka, konkurssihakemus)

YSE 1998 -ehdot tarjoavat selkeitä sääntöjä ja oikeuksia urakoitsijoille ja tilaajille maksuhäiriötilanteiden varalle. Urakoitsijalla on muun muassa oikeus keskeyttää työt ja vaatia maksua, jos tilaaja ei täytä velvoitteitaan.

4. Käytännön vinkkejä maksuvaikeustilanteisiin


Maksuvaikeustilanteissa nopea ja tehokas reagointi sekä osapuolten välinen kommunikaatio voi ratkaista ongelmat jo ennen kuin ne eskaloituvat. Urakoitsijan tulisi olla valmiina käyttämään sopimusmalleja, kuten YSE 1998, ja pitää kirjaa kaikista sovituista ehdoista ja maksutavoista.

Vinkkejä maksuvaikeustilanteiden käsittelyyn:
  • Saatavien eräännyttäminen ja maksukelpoisuuden parantaminen
  • Urakkasopimusten tarkastaminen ja mahdolliset sopimusmuutokset
  • Vakuuksien tarkastaminen ja mahdollinen lisävakuusvaatimus
  • Työn valmiusasteen arviointi ja tarvittavat muutostyöt
  • Urakka-ajan pidennykset ja viivästysvastuut

5. Mitä tapahtuu osapuolen konkurssitilanteessa?


Konkurssitilanteet ovat erityisen haastavia, sillä konkurssipesä ei aina vastaa konkurssia edeltävistä virheistä. Urakoitsijan on tärkeää ymmärtää, että konkurssin alkaessa urakan jatkuminen voi keskeytyä ja saatavat voivat jäädä osittain maksamatta.

Konkurssitilanteen käsittely:
  • Konkurssipesän rooli ja sen velvoitteet
  • Konkurssipesän mahdollisuus sitoutua vielä täyttämättömiin sopimuksiin
  • Purku- ja vahingonkorvausvastuut
  • Vaatimusten esittäminen konkurssipesälle ja vakuuden antajalle

6. Urakka-ajan pidennystilanteet


Urakka-ajan pidennys on yleinen aihe rakennusurakoissa, ja se voi olla tarpeen monista syistä, kuten muuttuvat olosuhteet tai tilaajan myötävaikutusvelvollisuuden laiminlyönti. Pidennysvaatimus antaa osapuolille aikaa reagoida ja toimia tilanteen edellyttämällä tavalla. YSE 1998 määrittelee, milloin urakoitsijalla on oikeus pidennykseen ja miten pidennys pyydetään.

Urakka-ajan pidennys YSE mukaan:
  • Poikkeavat olosuhteet ja ylivoimainen este (YSE 16 §)
  • Tilaajan myötävaikutusvelvollisuuden laiminlyönti (YSE 19 §)
  • Muutostyö ja lisätyö (YSE 43 § ja 44 §)
  • Viivästys ja sen vaikutukset urakan etenemiseen

7. Yhteenveto viivästystilanteiden reagoinnista


Toiminnan askelmerkit

​1. Sopi​muksen tarkastaminen
​2. Reklamointi
​3. Vuoropuhelu & sopimus
  • Urakkasopimus​​
  • Urakkaneuvottelupöytäkirja
  • Urakkaohjelma
  • YSE 1998 -ehdot
  • Tapa & termit​
  • Ajoitus
  • Yhteyshenkilö
  • Oikea sävy
  • Sopiminen​
  • Kirjaaminen




Yhteenveto


Maksukyvyttömyys- ja viivästymistilanteet voivat olla haasteellisia rakennusurakoissa, mutta oikea-aikainen tilanteen tunnistaminen, siihen varautuminen ja reagointi voivat merkittävästi vähentää riskejä. Urakoitsijan ja tilaajan on tärkeää pitää sopimusasiakirjat ajantasaisina, seurata maksutapahtumia tarkasti ja reagoida nopeasti mahdollisiin ongelmiin. YSE 1998 -ehtojen tarjoamat reagointivaihtoehdot, kuten suorituksen vaatiminen, pidätykset, töiden keskeyttäminen ja urakkasopimuksen purkaminen, antavat urakoitsijoille työkalut vaikeiden tilanteiden hallintaan.


Kirjoittajat

Attorney-at-Law, Partner

Attorney-at-Law, Trained on the Bench

 Tiekuljetusmarkkinoiden kehitys Suomessa

​10 - 2024

Johdanto


Tässä artikkelissa tiivistetään Liikkuvuuspaketin 1  ("LP 1") [1]​​​ vaikutuksia ja kehitystä Suomen tiekuljetusmarkkinoilla vuodesta 2015 lähtien, erityisesti asetuksen (EU) 2020/1055 [2]​ voimaantulon jälkeen.

A. Kevyt tavaraliikkennelupa

Suomi muutti 1. helmikuuta 2022 liikennepalvelulakia (320/2017) – liikennepalvelulain muutos (60/2022). Tällä muutoksella otettiin käyttöön lupavaatimus tavaroiden ammattimaiseen kuljettamiseen kansainvälisessä tieliikenteessä kevyillä ajoneuvoilla. Luvan saaminen edellyttää, että näiden ajoneuvojen enimmäispaino on 2,5-3,5 tonnia, kuten EU:n liikenteenharjoittaja-asetuksessa (EY N:o 1071/2009) [3]​ on määritelty.

B. Tieliikenteen työntekijöiden työolot

Suomen työaikalaki (872/2019), joka tuli voimaan 1. tammikuuta 2020, rajoittaa sellaisten moottoriajoneuvon kuljettajien työaikaa, jotka työskentelevät säännöllisesti vähintään neljä tuntia kello 24:n ja 7:n välisenä aikana. Näiden työntekijöiden työaika on enintään kymmenen tuntia 24 tunnin ajanjaksona. Aiemmin yökuljettajille ei ollut erityisiä rajoituksia. Lisäksi laissa säädetään, että kuljettajien työtunnit, ylityöt mukaan lukien, eivät saa ylittää keskimäärin 48 tuntia viikossa neljän kuukauden aikana. Työnantajat ja työmarkkinajärjestöt voivat kuitenkin sopia tämän ajanjakson pidentämisestä kuuteen kuukauteen. Moottoriajoneuvon kuljettajan viikkotyöaika saa olla enintään 60 tuntia, mutta tämän rajan ylittämisestä voidaan neuvotella.

C. Tietojen julkistaminen ja tieliikenteen harjoittajien riskiluokitus

1. toukokuuta 2021 voimaan tulleen liikennepalvelulain muutoksen (299/2021) myötä henkilöliikennepalvelujen tarjoajien on määräajoin raportoitava liikenne- ja viestintävirastolle tietoja palvelujensa kysynnästä ja tarjonnasta. Lisäksi niiden on ilmoitettava virastolle palvelujensa aloittamisesta, lopettamisesta tai merkittävistä muutoksista vähintään 60 päivää etukäteen liikesalaisuuksista riippumatta.

D. Kabotaasiliikenne

Liikennepalvelulakia päivitettiin, jotta Suomen kansainväliset yhdistetyt kuljetukset saataisiin vastaamaan EU:n tavaraliikennelupa-asetusta (EY N:o 1072/2009) [4]. Tämä tarkoittaa, että liikenteenharjoittajat voivat tehdä kolme kabotaasimatkaa seitsemän päivän aikana, mitä seuraa neljän päivän odotusaika, jolloin samaa ajoneuvoa ei voi käyttää Suomessa kabotaasi- tai yhdistettyyn kuljetukseen.

E. Kolmannen osapuolen vastuu rikkomuksista

Liikennepalvelulain muutos vuonna 2022 toi mukanaan yhteisvastuun kuljetusmääräysten rikkomuksista. Kuljetuksen tilaajan lisäksi myös lähettäjä, huolitsija, tavarantoimittaja tai alihankkija voidaan saattaa vastuuseen, jos ne tiesivät tai niiden olisi pitänyt tietää rikkomuksista. Jos kuljetuksen tilaajan todetaan olevan vastuussa kuormausvirheistä (kuten ylikuormauksesta) tai ajo- ja lepoaikojen rikkomisesta, myös sille voidaan määrätä seuraamuksia. Lakia muutettiin, jotta olisi selvää, että myös epärealistisia toimitusaikoja vaativat voivat olla vastuussa rikkomuksista.




Yhteenveto


Artikkelissa esitellään Suomen tiekuljetusmarkkinoiden merkittävimmät muutokset, joihin Liikkuvuuspaketti 1 on vaikuttanut. Keskeisiä muutoksia ovat muiden muassa kevyiden tavarakuljetusten lupajärjestelmän käyttöönotto, kuljettajien työaikasäännökset, kuljetuspalvelujen tarjoajien raportointivelvollisuus, kabotaasiliikenteen muutokset ja lisääntynyt vastuu kuljetusmääräysten rikkomisesta. Näillä muutoksilla pyritään parantamaan toimintastandardeja ja varmistamaan sääntöjen noudattaminen tiekuljetusalalla.


Kirjoittaja

Attorney-at-Law, Associate Partner


[1] EU:n liikkuvuuspaketti 1 sisältää EU:n lainsäätäjien, Euroopan parlamentin ja neuvoston elokuussa 2020 hyväksymän lakipaketin, jossa keskitytään tieliikennealan keskeisiin sosiaalisiin näkökohtiin. Se kattaa kuljettajien lähettämisen, ajo- ja lepoaikasäännöt, ajopiirturit, ammattiin ja markkinoille pääsyn. Useimpia sääntöjä sovelletaan sekä henkilö- että tavaraliikenteeseen. Tavaraliikennettä koskevat erityiset markkinoillepääsysäännöt.

[2] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2020/1055, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2020, asetusten (EY) N:o 1071/2009, (EY) N:o 1072/2009 ja (EU) N:o 1024/2012 muuttamisesta niiden mukauttamiseksi tieliikennealan kehitykseen.

[3] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1071/2009, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, maantieliikenteen harjoittajan ammatin harjoittamiseksi täytettäviä edellytyksiä koskevista yhteisistä säännöistä ja neuvoston direktiivin 96/26/EY kumoamisesta.

[4] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1072/2009, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, maanteiden kansainvälisen tavaraliikenteen markkinoille pääsyä koskevista yhteisistä säännöistä.​

 KKO 2023:76 Työaikaehdon yksipuolinen muuttaminen

​11 - 2023

JOHDANTO

Kello.jpg

Korkein oikeus on äskettäin antanut uuden ennakkopäätöksen liittyen työnantajan oikeuteen muuttaa työntekijöiden työaikaehtoa yksipuolisesti. Työantaja perusteli oikeuttaan muuttaa työaikaehtoa sillä, että sovellettavan työehtosopimuksen määräykset muuttuivat kyseisen työaikaehdon osalta. Koska työehtosopimuksen mukaan työantajalla oli oikeus valita työn tekemisen kannalta tarkoituksenmukaisin työaikaehto, työnantaja tulkitsi muutoksen kuuluvan työnantajan määräysvallan piiriin. Korkein oikeus kuitenkin päätyi siihen ratkaisuun, että työnantajalla ei ollut oikeutta muuttaa työaikaehtoa, koska työntekijöiden työsopimuksissa oli nimenomainen ehto työajasta, sekä työntekijöiden työhönsidonnaisuusaika että työskentelyaika pitenivät. 


Eri hoitoalan tehtävissä työskennelleiden, kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden työsuhteissa oli aiemmin noudatettu muodollista jaksotyöaikaa. Työntekijät olivat ruokailleet nopeasti työajalla. Työsuhteisiin oli sovellettu kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES), mutta työaikaehto oli kirjattu työntekijöiden työsopimukseen, hieman eri tavoin. Kaupunki oli muuttanut työaikaehdon yleistyöajaksi 8.6.2015 alkaen, jolloin työpäivää pidennettiin lisäämällä siihen 30 minuutin palkaton lounastauko. Kaupunki perusteli muutosta sillä, että muodollista jaksotyötä koskevat määräykset oli poistettu myös KVTES:tä 1.6.2015.


Työntekijät perustelivat kannetta sillä, että heidän työsopimuksissaan oli nimenomaisesti sovittu työaikaehto, joka lasketaan työsuhteen olennaiseksi ehdoksi. Lisäksi työaika piteni, työntekijät pakotettiin pitämään työaikaan kuulumaton palkaton lounastauko, johon ei käytännössä aina ollut mahdollisuutta töiden takia. Kaupunki perusteli muutosta sillä, että työaikalaki ei tunne muodollisen jaksotyön käsitettä vaan työaikaehto oli määräytynyt KVTES:n perusteella. KVTES antoi myös työnantajalle mahdollisuuden valita tarkoituksenmukaisin työaikamuoto ja kirjaus työsopimuksessa oli ainoastaan asian laitaa selventävä. Kun KVTES:n määräykset muodollisesta jaksotyöajasta oli poistettu, oli kaupungilla ollut työnjohto-oikeutensa nojalla oikeus valita uusi työaikamuoto tyhjiötä täyttämään. Kaupungin perusteet muutokselle yleistyöaikaan olivat taloudelliset, hallinnolliset ja työsuojelulliset syyt. Muutos ei kaupungin näkemyksen mukaan aiheuttanut työsuhteisiin olennaisia muutoksia, eikä pidentänyt työaikaa.


Käräjäoikeus katsoi, että lomakemuotoisessa työsopimuksessa oli vain viittaus KVTES:n määräyksiin jaksotyöajasta, eikä asiasta ole siis nimenomaisesti sovittu. Asiassa ei osoitettu, että osapuolet olisivat neuvotelleet työajasta tai eri vaihtoehdoista, vaan työnantaja oli määrännyt työaikamuodon KVTES:n perusteella. Käräjäoikeuden mukaan työaikaehdon muuttaminen kuului työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin. Käräjäoikeus katsoi mm. jääneen selvittämättä, että työaikaehdon muutos olisi merkinnyt olennaista muutosta työntekijöiden ehdoissa tai että työntekijöiden palkka olisi alentunut. Myös hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan.


Korkein oikeus antoi asiassa valitusluvan. KKO:n ratkaistavaksi tuli kysymys, oliko kyseisten työntekijöiden työsopimuksiin kirjattu sitova ehto työaikamuodosta, jota työnantaja ei yksipuolisesti saa muuttaa.  KKO totesi, että työnantajan työnjohto-oikeuden laajuus määräytyy suurilta osin työsopimusmääräysten mukaan. Osapuolten tarkoitus ja ajan kanssa muodostuva käytäntö ovat kuitenkin myös merkityksellisiä työnjohto-oikeuden laajuuden suhteen. KKO:n näkemyksen mukaan työnjohto-oikeuden piiriin kuuluu niin työn jaksottamisesta, tauoista ja työmenetelmistä määrääminen kuin myös työaikaehdosta päättäminen. Jos osapuolet ovat kuitenkin sopimuksella sopineet työaikaehdosta, ei työnantajan määräysvalta tähän välttämättä ulotu. Jos työnantaja haluaa yksipuolisesti muuttaa työsuhteen olennaista ehtoa, ei tämä onnistu ilman irtisanomisperustetta ja muutos astuisi tällöin voimaan joka tapauksessa vasta irtisanomisajan päätyttyä.


KVTES:n muodollinen jaksotyö perustuu jaksotyön käsitteeseen työaikalain § 7 mukaan. Jaksotyössä työaika määräytyy useamman viikon jaksoissa, ei päivittäisenä tai viikoittaisena työaikana ja jaksotyötä saa teettää vain pykälässä tarkemmin määritellyissä töissä ja toimintayksiköissä. Muodollisessa jaksotyössä lauantait ja sunnuntait ovat vapaapäiviä.  KVTES:n poistetut määräykset koskivat muodolliseen jaksotyöhön liittyvän ylityön ja lisätyön määritelmiä. KVTES:n mukaan jaksotyötä tekeville tulee antaa puolen tunnin lepoaika tai työntekijän niin halutessa tilaisuus joutuisaan 15-20 minuuttia kestävään ruokailuun työajalla. Vaikka muodollinen jaksotyö, joka on jaksotyön alamuoto, käsitteenä poistettiin KVTES:stä, ei itse jaksotyö työaikamuotona ole poistunut.


05525351_working time.jpgYHTEENVETO


KKO:n päätyi ratkaisuun, jonka mukaan vain yhden työntekijän työsopimuksessa oli määrätty, että kaupunki voi valita työn tekemisen näkökulmasta työsuhteeseen tarkoituksenmukaisimman työaikamuodon. Muiden työntekijöiden osalta KVTES oli yleisesti määrätty sovellettavaksi työsuhteessa ja työaikaa koskevaan kohtaan oli kirjattu nimenomaisesti jaksotyöaika. Lisäksi sovitut työtuntimäärät tukivat tulkintaa jaksotyön soveltamisesta ja työsuhteiden alussa työntekijöitä oli ohjeistettu ruokailemaan joutuisasti työajalla.


KKO totesi myös, että työntekijöiden tosiasiallinen työaika, että työhönsidonnaisuusaika on pidentynyt, vastoin kaupungin väitettä. Työntekijät työskentelivät muutoksen jälkeen myös aiemmalla 15-20 minuutin ruokailuajalla ja työhönsidonnaisuusaika piteni 30 minuutilla päivässä. Näillä perusteluilla KKO totesi, että työaikaehdon muutosta oli pidettävä olennaisena. KKO:n päätös ei ollut yksimielinen.

  


Kirjoittaja


Anna Undén-Selander

Asianajaja, Senior Associate

anna.unden-selander@roedl.com

 Merkittävimmät immateriaalioikeutta koskevat korkeimman oikeuden ennakkopäätökset vuosina 2020-2023

10 - 2023


S_photocase_2575307_10 - 2023.jpg

I. Johdanto


Tässä artikkelissa nostamme esiin kaksi viimeisintä Suomen korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä. Ensimmäisessä ennakkopäätöksessä on kyse tavaramerkin loukkauksesta ja sen selvittämisestä, mitä voidaan pitää liiketoimintana, erityisesti tavaramerkin käytön osalta. Toinen ennakkopäätös keskittyy tiedonsaantiin sekä tekijänoikeuden, henkilötietojen käsittelyn ja yksityisyyden suojan väliseen ristiriitaan.



II. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2020:72


Tausta


Yhtiöllä ("A") oli kansainvälisesti rekisteröity ja Suomessa voimaansaatettu tavaramerkki, joka koski Nizzan tavaroiden ja palvelujen luokituksessa luokkaa 7, konetekniset komponentit ("komponentit"). Yksityishenkilö ("B") tilasi 150 kappaletta komponentteja Kiinasta Suomeen. Komponentteihin liitettiin A:n tavaramerkki ilman yhtiön tietämystä tai suostumusta.


Kun B oli vastaanottanut komponentit, ne luovutettiin Suomessa levitykseen ja vietiin edelleen useassa pienessä erässä Venäjälle. Korvaukseksi B sai kartongin savukkeita ja pullon konjakkia.


Asia tuotiin käräjäoikeuteen epäiltynä teollisoikeusrikoksena. Yhtiö A vaati rangaistusta tavaramerkin oikeudettomasta käyttämisestä sekä korvausta tavaramerkkiloukkauksen aiheuttamasta vahingosta. Yhtiö A vetosi tavaramerkkinsä laajaan tunnettuuteen ja siihen että B:n menettely, eli heikkolaatuisten tuoteväärennösten maahantuonti, oli ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa yhtiön maineelle.


Sovellettavat säännökset


Tavaramerkkilain (1964/7, muutettu 56/2000) 4 §:n 1 momentin[1] mukaan kukaan muu kuin tavaramerkin haltija ei saa käyttää liiketoiminnassaan (oli kyse sitten tuotteista itsessään, niiden pakkauksista, mainonnasta jne.) mitään symbolia, joka voi aiheuttaa sekaannuksen tavaramerkin kanssa.


Tavaramerkkidirektiivin 2008/95/EY 5 artiklan 1 kohdan[2] mukaan tavaramerkin omistajalla on oikeus estää kaikkia kolmansia osapuolia käyttämästä mitään merkkiä, joka on samanlainen kuin tavaramerkki suhteessa niihin tavaroihin tai palveluihin, joille tavaramerkki on rekisteröity.


Ennakkoratkaisupyynnöt


Korkein oikeus esitti Euroopan unionin tuomioistuimelle ("EU-tuomioistuin") seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:


1. Onko yksityishenkilön saama hyöty väitetystä tavaramerkin loukkauksesta merkityksellinen arvioitaessa, täyttääkö hänen menettelynsä tavaramerkin käytön edellytykset tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdan tarkoittamalla tavalla?


2.  Voiko yksilö loukata tavaramerkin haltijan yksinomaisia oikeuksia tavaramerkkiin, jos henkilö ei käytä merkkiä omassa liiketoiminnassaan vaan osana toisen liiketoimintaa?


3. Onko tavaramerkin haltijan yksinomaisiin oikeuksiin kuuluvan tuonnin määritelmässä merkitystä sillä, että tavarat on tuotu jäsenvaltioon niiden edelleen kuljetusta varten Euroopan unionin ulkopuoliseen maahan?


Ennakkoratkaisussaan tuomioistuin totesi, että vaikka henkilö ei harjoittaisi ammatillista liiketoimintaa mutta vastaanottaa tai luovuttaa tavaroita vapaaseen liikkeeseen jäsenvaltiossa ja/tai säilyttää tavaroita, joita ei selvästikään ole tarkoitettu yksityiskäyttöön ja joissa on tavaramerkki ilman tavaramerkin haltijan suostumusta, katsotaan tämän henkilön toiminta tavaramerkin käyttämiseksi liiketoiminnassa


Tuomioistuin on todennut, että sillä, kuka omistaa tavaramerkillä varustetut osat ei ole merkitystä määriteltäessä sitä, onko kyseessä kaupallinen toiminta. Se, että henkilö on tuonut maahan ja luovuttanut vapaaseen liikkeeseen tällaisia tavaroita, riittää osoittamaan, että hän on harjoittanut liiketoimintaa.  Oleellista ei ole selvittää, millä tavoin tavaroita myöhemmin on käsitelty. Merkitystä ei ole myöskään sen palkkion suuruudella, jonka maahantuoja on saanut vastineeksi suorittamistaan toimista.


Johtopäätökset


Korkein oikeus totesi, että B on loukannut Yhtiön A yksinoikeutta tavaramerkkiin tavaramerkkilain 4 §:n (1 momentin) nojalla. Hovioikeuden päätös oli siten kumottava.





III. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2022:47


Tausta


Yhtiö ("B") vaati, että internet-palveluntarjoaja ("A") määrättäisiin tekijänoikeuslain 60 a §:n nojalla luovuttamaan B:lle tilaajatiedot 34 IP-osoitteen avulla määritellyistä teleliittymistä, koska näitä tilejä oli käytetty luvattomasti tekijänoikeuden alaisen aineiston saattamiseen yleisön saataviin.


B esitti todisteita, joiden mukaan kustakin näistä tilistä oli B:n ilmoittamana ajankohtana saatettu yleisön saataviin BitTorrent-tekniikkaa käyttäen jokin neljästä elokuvateoksesta, joiden tekijänoikeudet kuuluivat B:lle.


Markkinaoikeus[3] oli määrännyt A:n luovuttamaan tilaajatiedot viidestä tilistä ja hylännyt muun osan hakemuksesta. Sekä A että B tekivät valituksen korkeimmalle oikeudelle.


Korkeimman oikeuden käsiteltävänä olivat kysymykset siitä, oliko tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia levitetty yleisölle niin laajassa mittakaavassa, että se oli merkittävää tekijänoikeuden näkökulmasta, sekä siitä, estivätkö henkilötietojen käsittelyä ja yksityisyyden suojaa koskevat säännökset tilaajatietojen luovuttamisen A:lta B:lle.


Sovellettavat säännökset


Tekijänoikeuslain 60 a §:n 1 momentin mukaan tekijällä on oikeus (salassapitoa ja tietojen saantia koskevien säännösten estämättä) hakea erityistuomioistuimen määräystä, jonka nojalla lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän taikka muun välittäjänä toimivan palvelun tarjoajan on luovutettava tiedot sellaisesta tilistä, josta tekijän oikeuksien suojan kannalta merkittävässä määrin saatetaan yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta.[4]


Johtopäätökset


Korkein oikeus totesi, että jonkin asian saattamisessa yleisön saataville riittää, että yleisöllä on mahdollisuus tutustua teokseen itse valitsemassaan paikassa ja valitsemanaan aikana, eikä ole ratkaisevaa, ovatko kyseiset henkilöt (yleisö) käyttäneet tätä mahdollisuutta.


Tekijänoikeuslain 60 a §:n mukainen luovuttamismääräys on mahdollista tehdä jo pelkän yhden teoksen yleisön saataville saattamisen perusteella.


Korkein oikeus katsoi, että tekijänoikeuden suojaaman materiaalin levittäminen yleisölle tässä tapauksessa oli ollut laajaa ja haitallista tekijänoikeuden suojan kannalta. Kyseessä olevien yhteystietojen luovuttaminen oli linjassa tavoitteen kanssa saavuttaa tasapaino oikeudenhaltijan B tiedonsaantioikeuden sekä käyttäjien yksityisyyden ja henkilötietojen suojan välillä. Siten suhteellisuusperiaatteen mukaan estettä yhteystietojen luovuttamiselle ei ollut.


Edellä mainittujen kriteerien perusteella korkein oikeus katsoo, että A on määrättävä luovuttamaan B:lle paitsi käyttäjän ja tilaajan yhteystiedot myös yhteystiedot niistä teleliittymistä, joiden luovuttamista koskeva hakemus on hylätty markkinaoikeudessa.


IV. Yhteenveto


Ensimmäinen päätös selvensi oikeustilaa siltä osin, mitä liiketoiminnalla tarkoitetaan. Euroopan unionin tuomioistuin totesi, että vaikka yksityishenkilö B ei harjoittanutkaan kaupallista toimintaa, hänen toimintansa yhtiön A tavaramerkillä varustettujen tavaroiden vastaanottamisessa ja levittämisessä oli luonteeltaan tavaramerkin käyttöä liiketoiminnassa. Tuomioistuin myös totesi, ettei sillä kuka komponenttien omistaja oli, eikä B:n saamalla korvauksella ollut merkitystä tavaramerkin loukkauksen määrittämisessä. Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksen perusteella korkein oikeus päätti, että B oli loukannut A:n yksinoikeutta tavaramerkkiin. Tämän seurauksena hovioikeuden päätös kumottiin.


Toinen tapaus koski sitä, tulisiko Internet-palveluntarjoaja määrätä luovuttamaan tilaajatietoja tekijänoikeuden loukkauksessa mukana olleisiin tileihin liittyen. Tapauksessa punnittavana olivat vastakkain tekijänoikeuden haltijan oikeus saada tietoa ja toisaalta käyttäjien yksityisyyden ja henkilötietojen suojan merkitys. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen perusteluissa merkittävää painoarvoa sai suhteellisuusperiaate. Lopulta korkein oikeus määräsi Internet-palveluntarjoajan luovuttamaan tilaajatiedot sillä se totesi luovuttamisen olevan oikeassa suhteessa tekijänoikeusloukkauksen laajuuteen nähden.



Kirjoittaja


Nora Haapala

Attorney-at-law, Associate partner

nora.haapala@roedl.com



[1] Tämä laki ei ole enää voimassa, vaan se on korvattu uudella tavaramerkkilain (544/2019) 5 §:llä.


[2] Tämä direktiivi ei ole enää voimassa, vaan se on korvattu uudella "tavaramerkkidirektiivillä" 2015/2436.


[3] Riippumaton ja puolueeton erityistuomioistuin, joka kuuluu oikeusministeriön hallinnonalaan. Tuomioistuin käsittelee markkinalainsäädäntöön, kilpailulainsäädäntöön, valvontakysymyksiin, julkisiin hankintoihin ja immateriaalioikeuksiin liittyviä tapauksia.


[4] Asiaa koskeva EU-lainsäädäntö sisältyy direktiiveihin 2001/29/EY, 2002/58/EY ja 2004/48/EY sekä asetukseen 2016/679. Korkein oikeus kävi läpi myös Euroopan unionin tuomioistuimen asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä (esimerkiksi tapaukset M.I.C.M., C-597/19, Bonnier Audio, C-461/10 ja Promusicae, C-275/06).

 Saksan yritysvastuulain vaikutus suomalaisiin yrityksiin osana toimitusketjua

7 - 2023


Saksassa tuli 1. tammikuuta 2023 voimaan uusi yritysvastuulaki. Laki ei ole saanut Suomessa erityistä huomiota, mutta uudella lainsäädännöllä on kuitenkin suurempi merkitys suomalaisille yrityksille kuin miltä ensi silmäyksellä näyttäisi.


Lain tavoitteet


Saksan laki yritysten huolellisuusvelvoitteesta jakeluketjuissa[1] ("Laki") on uraauurtava erityisesti sen vuoksi, että se ennakoi pitkälle tulevaa eurooppalaista yritysvastuudirektiiviehdotukseen perustuvaa lainsäädäntöä kestävän kehityksen alalla.[2] Paremmin nimellä CSDD (Corporate Sustainability Due Diligence Direktiivi) tunnettu direktiivi tulee sen hyväksymisen jälkeen Suomea oikeudellisesti sitovaksi todennäköisesti jo 1.1.2024, jolloin Suomella on velvollisuus saattaa direktiivin vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöön.


Toinen, ja tällä hetkellä merkittävämpi seikka suomalaisille yrityksille on lakiin sisältyvien velvoitteiden mahdolliset välilliset vaikutukset.





Lain soveltamisala


Lakia sovelletaan tammikuusta 2023 alkaen kaikkiin niihin yrityksiin niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta, joiden kotipaikka, tytäryhtiö tai sivuliike on Saksassa ja joiden palveluksessa on vähintään 3 000 (mukaan lukien ulkomaille lähetetyt työntekijät). Tammikuusta 2024 lukien raja-arvo on 1 000) työntekijää.


Laki koskee kaikkia yllä mainitut kriteerit täyttäviä yrityksiä, niiden toimialasta tai liiketoiminta-alueesta riippumatta. Lain noudattamatta jättäminen voi johtaa sakkoon, jonka määrä on enintään 2% vuotuisesta maailmanlaajuisesta liikevaihdosta, sekä yrityksen poissuljentaan julkisista tarjouskilpailuista.


Vaikutukset suomalaisiin yrityksiin


Lain mukaan yritysten on täytettävä toimitusketjuissaan ihmisoikeuksiin ja ympäristöriskeihin liittyvät yritysvastuuta koskevat velvoitteet, jotta näihin liittyvät riskit voidaan ehkäistä tai minimoida.

Laki voi vaikuttaa suomalaiseen yritykseen, jos se on mukana toimitusketjussa:


· osana monikansallista konsernia, jonka kotipaikka, tytäryhtiö tai sivuliike on Saksassa ja konsernin emoyhtiö kuuluu Lain soveltamisalan piiriin, tai

· tavaroiden ja/tai palvelujen suorana tai epäsuorana toimittajana saksalaiselle yritykselle, joka kuuluu Lain soveltamisalan piiriin.


Mikäli suomalainen yritys kuuluu Lain soveltamisalan piiriin kuuluvan monikansallisen konserniin, se on suoraan velvollinen edesauttamaan kaikkien yritysvastuuta koskevien velvoitteiden täyttämistä:


·   luomalla riskienhallintajärjestelmän,
·   tekemällä riskianalyysejä,
·   ottamalla käyttöön ennaltaehkäiseviä ja korjaavia toimenpiteitä (mukaan lukien ilmiantojärjestelmä),
·   raportoimalla yritysvastuuta koskevien velvoitteiden täyttämisestä,
·   huomioimalla Lain noudattamisen muualla toimitusketjussa


Laki vaikuttaa epäsuorasti myös saksalaisille yrityksille toimittajina oleviin yrityksiin, vaikka ne eivät kuuluisikaan samaan konserniin. Lain perusedellytyksenä on, että Lain soveltamisalan piiriin kuuluvat yritykset ryhtyvät asianmukaisiin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin myös suoria toimittajiaan kohtaan. Tämä tarkoittaa, että:


·   suorat toimittajat sisällytettävä Lain mukaisten velvoitteiden täyttämistä koskeviin käytänteisiin,
·   suorien toimittajien toiminta on otettava huomioon riskianalyysissä, ja
·   suorien toimittajien on oltava mukana ilmoitus- ja raportointijärjestelmässä.


Edellä mainitun lisäksi toimitusketjujen suorille toimittajille tulee erilaisia dokumentointivelvoitteita, muun muassa toimittajakoodin käyttöönotto. Ääritapauksissa laki antaa mahdollisuuden lopettaa liiketoimintasuhde suoran toimittajan kanssa, mikäli toimittaja kieltäytyy Lain edellyttämästä yhteistyöstä, ja tämä johtaisi merkittäviin ihmisoikeus- ja ympäristöriskeihin.


Myös epäsuorat toimittajat (alihankkijat) perustavat eräitä velvoitteita. Saksalaisten yritysten on luotava ja otettava käyttöön ilmoitusjärjestelmä, jonka välityksellä myös epäsuoran toimittajan toiminnassa osallisena olevat henkilöt voivat ilmoittaa ihmisoikeus- tai ympäristöriskeistä ja/tai rikkomuksista.


Yleisellä tasolla suomalaisten yritysten on suositeltavaa tehdä yhteistyötä, mutta kaikkia vaatimuksia ei tarvitse hyväksyä, varsinkin vaatimusten ollessa yksilöimättömiä tai tarpeettoman laajamittaisia. Yhteistyökumppaneilta tulevat vaatimukset kannattaa siten peilata Lain vaatimuksia vasten.



Building baground.JPGYhteenveto


Saksan yritysvastuulaki on merkittävä edistysaskel maailmanlaajuisessa pyrkimyksessä edistää kestävyyttä ja sosiaalista vastuuta liiketoiminnassa. Vaikka siitä saattaa aiheutua haasteita suomalaisille yrityksille (kuten huolellisuustoimien toteuttaminen, tarkastusten tekeminen, toimittajien seuranta, jne.), se tarjoaa myös mahdollisuuksia parantaa yritysten mainetta ja kilpailukykyä, sekä houkutella sosiaalisesti vastuullisia sijoittajia ja asiakkaita. Myös niiden yritysten jotka eivät kuulu Lain soveltamisalan piiriin kannattaa harkita toimenpiteitä ihmisoikeus- ja ympäristöriskeihin liittyvien vastuiden noudattamiseksi, parantaakseen mahdollisuuksiaan tulla huomioiduksi potentiaalisena liiketoimintakumppanina saksalaisyrityksille.



Kirjoittaja


Nora Haapala

Attorney-at-law, Associate Partner

nora.haapala@roedl.com 


[1] Laki yritysten huolellisuusvelvollisuudesta toimitusketjuissa, saatavilla osoitteessa Bundesgesetzblatt BGBl. Online-Archiv 1949 - 2022 | Bundesanzeiger Verlag


[2] Direktiivi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta

 IP-uutisia

2 - 2023

S
uomen uudistettu immateriaalioikeuksiin liittyvä lainsäädäntö on kattavaa ja sisältää laajasti uutta, muun muassa teollisuusoikeuksiin ja liikesalaisuuksiin liittyvää sääntelyä. Sääntely selkeyttää erityisesti keinoja puuttua verkossa tapahtuvaan piratismiin ja väärentämiseen. Lisäksi uusi lainsäädäntö tarjoaa immateriaalioikeuksien omistajille mahdollisuuden suojella paremmin oikeuksiaan ja ryhtyä oikeustoimiin, mikäli oikeudenloukkauksia tapahtuu. Seuraavassa artikkelissa tarkastelemme lähemmin tekijänoikeuksia ja patentteja koskevia uudistuksia.

Tekijänoikeudet

Tekijänoikeusdirektiivi (Directive on copyright and related rights in the Digital Single Market (EU) 2019/790) astui voimaan kesäkuussa 2019.

Direktiivi asettaa uusia velvoitteita verkkosisällönjakopalvelujen tarjoajille, kun kyse on niiden käyttäjien lataamasta suojatusta sisällöstä. Direktiivin myötä alustapalvelut (Google, YouTube, Facebook, Twitter, jne.) vastaavat jatkossa välittämästään sisällöstä. Sääntelyn myötä alustapalveluille asetetaan velvollisuus hankkia lupa teosten käyttöön ja poistaa tekijänoikeuksia loukkaavaa sisältöä. 

Alustan tarjoajia ei kuitenkaan voida pakottaa nimenomaisesti seuraamaan käyttäjien sisältöä sisällön laillisuuden tarkistamiseksi; tämä tarkoittaa myös sitä, ettei niitä voida vaatia suorittamaan riippumatonta arviointia sisällöstä. Jos alusta päätyy poistamaan laillista sisältöä, voivat käyttäjät vedota direktiivin ”valitus- ja muutoksenhakumekanismeihin”. Alustojen tarjoajien velvollisuudet vaihtelevat paitsi suojatun sisällön osalta, myös niiden tarjoamien palvelujen tyypin ja laajuuden, liikevaihdon ja kävijämäärän mukaan.



Direktiivi sisältää myös toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että tekijät ja esiintyjät (kuten näyttelijät, laulajat ja muusikot) saavat asianmukaisen ja oikeudenmukaisen korvauksen teostensa ja esitystensä hyödyntämisestä. Tämä tarkoittaa, että alustapalvelujen on solmittava sopimukset luovan sisällön käytöstä ja maksettava asianmukainen tekijänoikeuskorvaus sisällön alkuperäisille tekijöille.

Direktiivillä säädetään myös lehdistöjulkaisujen kustantajille uudesta oikeudesta helpottaa lisenssien myöntämistä julkaisujensa verkkokäyttöön. Tämä suojaa paremmin heidän oikeuksiaan, ja mahdollistaa kustantajille korvauksen tekemistään investoinneista. Sääntelyllä voidaan varmistaa myös kustannusalan vakaus ja toiminnan jatkuvuus muuttuvassa ympäristössä.

Direktiivin yleisenä tavoitteena on luoda oikeudenmukaisemmat sisämarkkinat, joilla sisällöntuottajat voivat työllään ansaita elantonsa ja menestyä, kun taas yrittäjät voivat investoida ja tuottaa uutta sisältöä katsojille ja kuuntelijoille.

Direktiivi ulottaa luonnollisesti vaikutuksensa myös Suomeen, sillä tekijänoikeuslaki on yhdenmukaistettava direktiivin kanssa. Direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on Suomen merkittävin tekijänoikeuslainsäädännön uudistus viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen. Kansallinen valmistelutyö on aloitettu jo vuonna 2019. Suomen uudistetun tekijänoikeuslain piti tulla voimaan 1.1.2023, mutta asia on tällä hetkellä vielä valiokuntakäsittelyssä.

Patentit


Myös Suomen patenttilainsäädäntö on muuttumassa. Patenttilain kokonaisuudistus on käynnistynyt osana kansallisen aineettomien oikeuksien strategian (IPR-strategia) toteutusta keväällä 2020.

Maaliskuussa 2022 Suomen hallitus teki päätöksen aineettomia oikeuksia koskevasta strategiasta. Strategian visiona on, että Suomessa on vuonna 2030 tehokkaasti innovaatiotoimintaa ja luovaa työtä tukeva IPR-toimintaympäristö, joka kasvattaa taloudellista hyvinvointia ja kilpailukykyä siten, että perusoikeuksien toteutuminen ja eri yhteiskunnalliset intressit otetaan monipuolisesti huomioon.

Ajantasainen patenttilaki osana IPR-strategiaa auttaa yrityksiä sekä yliopistoja ja tutkimuslaitoksia hallitsemaan ja hyödyntämään kaupallisesti aineettomia hyödykkeitään. Muutostarpeiden kartoituksen jälkeen työryhmä (asetettu 2022) ryhtyy valmistelemaan varsinaisia muutoksia eli ehdotusta uudeksi patenttilaiksi, uudeksi hyödyllisyysmallilaiksi ja uudeksi laiksi maanpuolustukselle merkityksellisistä keksinnöistä sekä muiksi niihin liittyviksi lainsäädäntömuutoksiksi. Tämän hetkisenä tavoitteena on antaa hallituksen esitys patenttilain kokonaisuudistuksesta syksyllä 2024.
S_B69372181_IP news.jpg

Yhteenveto

Suomen uuden immateriaalilainsäädännön tarkoituksena on varmistaa, että tekijöille ja innovaattoreille maksetaan riittävä korvaus työstään, samalla kun sääntely tarjoaa puitteet IPR-oikeuksien kohtuudenmukaiselle käytölle.

Uudella lainsäädännöllä lisätään myös suojaa väärentämistä ja muita teollis- ja tekijänoikeuksien rikkomisen muotoja vastaan. Tämä helpottaa tilanteiden tunnistamista ja tarvittavien toimien toteuttamista, jotta oikeudenloukkauksilta vältyttäisiin.

Teollis- ja tekijänoikeuksien alaa koskevien uudistusten yhteisenä tekijänä on varmistaa, että Suomi pysyy innovaatioalan johtavana maana myös tulevina vuosina.


Kirjoittaja

Attorney-at-law, Associate partner

 Kilpailukieltovelvoitteet maksullisiksi 1.1.2022 lukien

​12 - 2021


MUUTOS KILPAILUKIELTOLAINSÄÄDÄNTÖÖN VOI AIHEUTTAA TYÖNANTAJALLE YLLÄTTÄVIÄ KUSTANNUKSIA: TOIMI AJOISSA!


Kilpailukieltosopimukset, joiden myötä työntekijä ei saa siirtyä heti työsuhteensa päätyttyä työnantajansa kilpailijalle töihin, ovat yleistyneet viime vuosina paljon. Hallitus ja eduskunta päättivät ryhtyä toimiin turhien kilpailukieltosopimusten käytön hillitsemiseksi: vuoden 2022 alusta astuu voimaan kilpailukieltosopimuksia koskeva lainmuutos, jonka vuoksi työnantaja joutuu varautumaan yllättäviin kustannuksiin. 


MIKÄ MUUTTUU?


Tammikuusta 2022 lähtien kaikki kilpailukieltosopimukset muuttuvat työnantajalle maksullisiksi. Aiemmin enintään kuuden kuukauden mittainen kilpailukieltolauseke on voitu ottaa sopimukseen ilman, että työnantaja joutuu maksamaan korvausta työntekijälle.

Lainmuutoksen myötä korkeintaan kuuden kuukauden mittaisesta kilpailukiellosta työnantajan täytyy maksaa työntekijälle korvaus, joka vastaa 40 prosenttia palkasta. Korkeintaan vuoden pituisesta kilpailukiellosta työnantajan maksaman korvauksen suuruus on 60 prosenttia työntekijän palkasta.

 

​Vanhoihin, eli ennen 1.1.2022 solmittuihin kilpailukieltosopimuksiin sovelletaan vuoden pituista siirtymäaikaa. Näiden kilpailukieltosopimusten osalta vanha lainsäädäntö ja vanhat sopimusehdot ovat voimassa 31.12.2022 asti. 

Lainmuutoksen jälkeen kilpailukieltosopimuksiin sovelletaan irtisanomisaikaa, joka on vähintään kolmasosa kilpailukieltosopimuksen pituudesta, mutta vähintään kaksi kuukautta. Työnantaja ei voi enää irtisanoa kilpailukieltosopimusta, jos työntekijä ehtii päättää työsuhteen. Kilpailukieltosopimus ei velvoita työntekijää, jos työnantaja päättää työsuhteen. Työnantaja on myös lakimuutoksen jälkeen velvollinen maksamaan lain mukaisen korvauksen, vaikka lain edellyttämää perustetta kilpailukieltosopimuksen solmimiselle ei olisi ollutkaan. 

Kilpailukieltosopimusten käytön perusteisiin ei tullut muutoksia lainmuutoksen myötä. 

OLEMASSA OLEVAT KILPAILUKIELTOSOPIMUKSET KANNATTAA KÄYDÄ LÄPI


Siirtymäaikana irtisanomisaikaa ei lain nojalla sovelleta vanhoihin kilpailukieltosopimuksiin, joten ne voidaan irtisanoa vapaasti. Yritysten on suositeltavaa käydä kaikki solmimansa kilpailukieltosopimukset viivytyksettä läpi ja irtisanoa turhat tai perusteettomat sopimukset viimeistään siirtymäajan lopussa. Toimimalla ajoissa yritys voi välttää yllättävät kustannukset.


Kirjoittaja

Asianajaja, Osakas

Yhteystiedot

Contact Person Picture

Timo Huhtala

Attorney-at-Law

Partner

+358 40 503 5312

Lähetä kysely

Deutschland Weltweit Search Menu