Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjillemme parempia palveluita ja personoitua sisältöä. Evästeiden avulla pystymme, muun muassa, analysoimaan kävijöiden sivustonkäyttöä ja parantamaan verkkosivustomme toimivuutta. Käyttämällä tätä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää aiheesta:tietosuojaseloste.



Ajankohtaista

PrintMailRate-it



Tilaisuudet

Järjestämme säännöllisesti kaikille avoimia koulutuksia. Teemoissa korostuvat erityisesti työoikeudelliset kysymykset, pienten ja keskisuurten yritysten vero- ja sopimusasiat, rakentamiseen ja urakoihin liittyvät aiheet sekä tietosuoja-asiat. Jos haluat saada tietoa tulevista koulutuksistamme, voit liittyä postituslistallemme.

 KKO 2023:76 Työaikaehdon yksipuolinen muuttaminen

​11 - 2023

JOHDANTO

Kello.jpg

Korkein oikeus on äskettäin antanut uuden ennakkopäätöksen liittyen työnantajan oikeuteen muuttaa työntekijöiden työaikaehtoa yksipuolisesti. Työantaja perusteli oikeuttaan muuttaa työaikaehtoa sillä, että sovellettavan työehtosopimuksen määräykset muuttuivat kyseisen työaikaehdon osalta. Koska työehtosopimuksen mukaan työantajalla oli oikeus valita työn tekemisen kannalta tarkoituksenmukaisin työaikaehto, työnantaja tulkitsi muutoksen kuuluvan työnantajan määräysvallan piiriin. Korkein oikeus kuitenkin päätyi siihen ratkaisuun, että työnantajalla ei ollut oikeutta muuttaa työaikaehtoa, koska työntekijöiden työsopimuksissa oli nimenomainen ehto työajasta, sekä työntekijöiden työhönsidonnaisuusaika että työskentelyaika pitenivät. 


Eri hoitoalan tehtävissä työskennelleiden, kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden työsuhteissa oli aiemmin noudatettu muodollista jaksotyöaikaa. Työntekijät olivat ruokailleet nopeasti työajalla. Työsuhteisiin oli sovellettu kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES), mutta työaikaehto oli kirjattu työntekijöiden työsopimukseen, hieman eri tavoin. Kaupunki oli muuttanut työaikaehdon yleistyöajaksi 8.6.2015 alkaen, jolloin työpäivää pidennettiin lisäämällä siihen 30 minuutin palkaton lounastauko. Kaupunki perusteli muutosta sillä, että muodollista jaksotyötä koskevat määräykset oli poistettu myös KVTES:tä 1.6.2015.


Työntekijät perustelivat kannetta sillä, että heidän työsopimuksissaan oli nimenomaisesti sovittu työaikaehto, joka lasketaan työsuhteen olennaiseksi ehdoksi. Lisäksi työaika piteni, työntekijät pakotettiin pitämään työaikaan kuulumaton palkaton lounastauko, johon ei käytännössä aina ollut mahdollisuutta töiden takia. Kaupunki perusteli muutosta sillä, että työaikalaki ei tunne muodollisen jaksotyön käsitettä vaan työaikaehto oli määräytynyt KVTES:n perusteella. KVTES antoi myös työnantajalle mahdollisuuden valita tarkoituksenmukaisin työaikamuoto ja kirjaus työsopimuksessa oli ainoastaan asian laitaa selventävä. Kun KVTES:n määräykset muodollisesta jaksotyöajasta oli poistettu, oli kaupungilla ollut työnjohto-oikeutensa nojalla oikeus valita uusi työaikamuoto tyhjiötä täyttämään. Kaupungin perusteet muutokselle yleistyöaikaan olivat taloudelliset, hallinnolliset ja työsuojelulliset syyt. Muutos ei kaupungin näkemyksen mukaan aiheuttanut työsuhteisiin olennaisia muutoksia, eikä pidentänyt työaikaa.


Käräjäoikeus katsoi, että lomakemuotoisessa työsopimuksessa oli vain viittaus KVTES:n määräyksiin jaksotyöajasta, eikä asiasta ole siis nimenomaisesti sovittu. Asiassa ei osoitettu, että osapuolet olisivat neuvotelleet työajasta tai eri vaihtoehdoista, vaan työnantaja oli määrännyt työaikamuodon KVTES:n perusteella. Käräjäoikeuden mukaan työaikaehdon muuttaminen kuului työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin. Käräjäoikeus katsoi mm. jääneen selvittämättä, että työaikaehdon muutos olisi merkinnyt olennaista muutosta työntekijöiden ehdoissa tai että työntekijöiden palkka olisi alentunut. Myös hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan.


Korkein oikeus antoi asiassa valitusluvan. KKO:n ratkaistavaksi tuli kysymys, oliko kyseisten työntekijöiden työsopimuksiin kirjattu sitova ehto työaikamuodosta, jota työnantaja ei yksipuolisesti saa muuttaa.  KKO totesi, että työnantajan työnjohto-oikeuden laajuus määräytyy suurilta osin työsopimusmääräysten mukaan. Osapuolten tarkoitus ja ajan kanssa muodostuva käytäntö ovat kuitenkin myös merkityksellisiä työnjohto-oikeuden laajuuden suhteen. KKO:n näkemyksen mukaan työnjohto-oikeuden piiriin kuuluu niin työn jaksottamisesta, tauoista ja työmenetelmistä määrääminen kuin myös työaikaehdosta päättäminen. Jos osapuolet ovat kuitenkin sopimuksella sopineet työaikaehdosta, ei työnantajan määräysvalta tähän välttämättä ulotu. Jos työnantaja haluaa yksipuolisesti muuttaa työsuhteen olennaista ehtoa, ei tämä onnistu ilman irtisanomisperustetta ja muutos astuisi tällöin voimaan joka tapauksessa vasta irtisanomisajan päätyttyä.


KVTES:n muodollinen jaksotyö perustuu jaksotyön käsitteeseen työaikalain § 7 mukaan. Jaksotyössä työaika määräytyy useamman viikon jaksoissa, ei päivittäisenä tai viikoittaisena työaikana ja jaksotyötä saa teettää vain pykälässä tarkemmin määritellyissä töissä ja toimintayksiköissä. Muodollisessa jaksotyössä lauantait ja sunnuntait ovat vapaapäiviä.  KVTES:n poistetut määräykset koskivat muodolliseen jaksotyöhön liittyvän ylityön ja lisätyön määritelmiä. KVTES:n mukaan jaksotyötä tekeville tulee antaa puolen tunnin lepoaika tai työntekijän niin halutessa tilaisuus joutuisaan 15-20 minuuttia kestävään ruokailuun työajalla. Vaikka muodollinen jaksotyö, joka on jaksotyön alamuoto, käsitteenä poistettiin KVTES:stä, ei itse jaksotyö työaikamuotona ole poistunut.


05525351_working time.jpgYHTEENVETO


KKO:n päätyi ratkaisuun, jonka mukaan vain yhden työntekijän työsopimuksessa oli määrätty, että kaupunki voi valita työn tekemisen näkökulmasta työsuhteeseen tarkoituksenmukaisimman työaikamuodon. Muiden työntekijöiden osalta KVTES oli yleisesti määrätty sovellettavaksi työsuhteessa ja työaikaa koskevaan kohtaan oli kirjattu nimenomaisesti jaksotyöaika. Lisäksi sovitut työtuntimäärät tukivat tulkintaa jaksotyön soveltamisesta ja työsuhteiden alussa työntekijöitä oli ohjeistettu ruokailemaan joutuisasti työajalla.


KKO totesi myös, että työntekijöiden tosiasiallinen työaika, että työhönsidonnaisuusaika on pidentynyt, vastoin kaupungin väitettä. Työntekijät työskentelivät muutoksen jälkeen myös aiemmalla 15-20 minuutin ruokailuajalla ja työhönsidonnaisuusaika piteni 30 minuutilla päivässä. Näillä perusteluilla KKO totesi, että työaikaehdon muutosta oli pidettävä olennaisena. KKO:n päätös ei ollut yksimielinen.

  


Kirjoittaja


Anna Undén-Selander

Asianajaja, Senior Associate

anna.unden-selander@roedl.com



 Merkittävimmät immateriaalioikeutta koskevat korkeimman oikeuden ennakkopäätökset vuosina 2020-2023

10 - 2023


S_photocase_2575307_10 - 2023.jpg

I. Johdanto


Tässä artikkelissa nostamme esiin kaksi viimeisintä Suomen korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä. Ensimmäisessä ennakkopäätöksessä on kyse tavaramerkin loukkauksesta ja sen selvittämisestä, mitä voidaan pitää liiketoimintana, erityisesti tavaramerkin käytön osalta. Toinen ennakkopäätös keskittyy tiedonsaantiin sekä tekijänoikeuden, henkilötietojen käsittelyn ja yksityisyyden suojan väliseen ristiriitaan.



II. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2020:72


Tausta


Yhtiöllä ("A") oli kansainvälisesti rekisteröity ja Suomessa voimaansaatettu tavaramerkki, joka koski Nizzan tavaroiden ja palvelujen luokituksessa luokkaa 7, konetekniset komponentit ("komponentit"). Yksityishenkilö ("B") tilasi 150 kappaletta komponentteja Kiinasta Suomeen. Komponentteihin liitettiin A:n tavaramerkki ilman yhtiön tietämystä tai suostumusta.


Kun B oli vastaanottanut komponentit, ne luovutettiin Suomessa levitykseen ja vietiin edelleen useassa pienessä erässä Venäjälle. Korvaukseksi B sai kartongin savukkeita ja pullon konjakkia.


Asia tuotiin käräjäoikeuteen epäiltynä teollisoikeusrikoksena. Yhtiö A vaati rangaistusta tavaramerkin oikeudettomasta käyttämisestä sekä korvausta tavaramerkkiloukkauksen aiheuttamasta vahingosta. Yhtiö A vetosi tavaramerkkinsä laajaan tunnettuuteen ja siihen että B:n menettely, eli heikkolaatuisten tuoteväärennösten maahantuonti, oli ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa yhtiön maineelle.


Sovellettavat säännökset


Tavaramerkkilain (1964/7, muutettu 56/2000) 4 §:n 1 momentin[1] mukaan kukaan muu kuin tavaramerkin haltija ei saa käyttää liiketoiminnassaan (oli kyse sitten tuotteista itsessään, niiden pakkauksista, mainonnasta jne.) mitään symbolia, joka voi aiheuttaa sekaannuksen tavaramerkin kanssa.


Tavaramerkkidirektiivin 2008/95/EY 5 artiklan 1 kohdan[2] mukaan tavaramerkin omistajalla on oikeus estää kaikkia kolmansia osapuolia käyttämästä mitään merkkiä, joka on samanlainen kuin tavaramerkki suhteessa niihin tavaroihin tai palveluihin, joille tavaramerkki on rekisteröity.


Ennakkoratkaisupyynnöt


Korkein oikeus esitti Euroopan unionin tuomioistuimelle ("EU-tuomioistuin") seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:


1. Onko yksityishenkilön saama hyöty väitetystä tavaramerkin loukkauksesta merkityksellinen arvioitaessa, täyttääkö hänen menettelynsä tavaramerkin käytön edellytykset tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdan tarkoittamalla tavalla?


2.  Voiko yksilö loukata tavaramerkin haltijan yksinomaisia oikeuksia tavaramerkkiin, jos henkilö ei käytä merkkiä omassa liiketoiminnassaan vaan osana toisen liiketoimintaa?


3. Onko tavaramerkin haltijan yksinomaisiin oikeuksiin kuuluvan tuonnin määritelmässä merkitystä sillä, että tavarat on tuotu jäsenvaltioon niiden edelleen kuljetusta varten Euroopan unionin ulkopuoliseen maahan?


Ennakkoratkaisussaan tuomioistuin totesi, että vaikka henkilö ei harjoittaisi ammatillista liiketoimintaa mutta vastaanottaa tai luovuttaa tavaroita vapaaseen liikkeeseen jäsenvaltiossa ja/tai säilyttää tavaroita, joita ei selvästikään ole tarkoitettu yksityiskäyttöön ja joissa on tavaramerkki ilman tavaramerkin haltijan suostumusta, katsotaan tämän henkilön toiminta tavaramerkin käyttämiseksi liiketoiminnassa


Tuomioistuin on todennut, että sillä, kuka omistaa tavaramerkillä varustetut osat ei ole merkitystä määriteltäessä sitä, onko kyseessä kaupallinen toiminta. Se, että henkilö on tuonut maahan ja luovuttanut vapaaseen liikkeeseen tällaisia tavaroita, riittää osoittamaan, että hän on harjoittanut liiketoimintaa.  Oleellista ei ole selvittää, millä tavoin tavaroita myöhemmin on käsitelty. Merkitystä ei ole myöskään sen palkkion suuruudella, jonka maahantuoja on saanut vastineeksi suorittamistaan toimista.


Johtopäätökset


Korkein oikeus totesi, että B on loukannut Yhtiön A yksinoikeutta tavaramerkkiin tavaramerkkilain 4 §:n (1 momentin) nojalla. Hovioikeuden päätös oli siten kumottava.


S_B237894190_article 10 - 2023.jpg


III. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2022:47


Tausta


Yhtiö ("B") vaati, että internet-palveluntarjoaja ("A") määrättäisiin tekijänoikeuslain 60 a §:n nojalla luovuttamaan B:lle tilaajatiedot 34 IP-osoitteen avulla määritellyistä teleliittymistä, koska näitä tilejä oli käytetty luvattomasti tekijänoikeuden alaisen aineiston saattamiseen yleisön saataviin.


B esitti todisteita, joiden mukaan kustakin näistä tilistä oli B:n ilmoittamana ajankohtana saatettu yleisön saataviin BitTorrent-tekniikkaa käyttäen jokin neljästä elokuvateoksesta, joiden tekijänoikeudet kuuluivat B:lle.


Markkinaoikeus[3] oli määrännyt A:n luovuttamaan tilaajatiedot viidestä tilistä ja hylännyt muun osan hakemuksesta. Sekä A että B tekivät valituksen korkeimmalle oikeudelle.


Korkeimman oikeuden käsiteltävänä olivat kysymykset siitä, oliko tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia levitetty yleisölle niin laajassa mittakaavassa, että se oli merkittävää tekijänoikeuden näkökulmasta, sekä siitä, estivätkö henkilötietojen käsittelyä ja yksityisyyden suojaa koskevat säännökset tilaajatietojen luovuttamisen A:lta B:lle.


Sovellettavat säännökset


Tekijänoikeuslain 60 a §:n 1 momentin mukaan tekijällä on oikeus (salassapitoa ja tietojen saantia koskevien säännösten estämättä) hakea erityistuomioistuimen määräystä, jonka nojalla lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän taikka muun välittäjänä toimivan palvelun tarjoajan on luovutettava tiedot sellaisesta tilistä, josta tekijän oikeuksien suojan kannalta merkittävässä määrin saatetaan yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta.[4]


Johtopäätökset


Korkein oikeus totesi, että jonkin asian saattamisessa yleisön saataville riittää, että yleisöllä on mahdollisuus tutustua teokseen itse valitsemassaan paikassa ja valitsemanaan aikana, eikä ole ratkaisevaa, ovatko kyseiset henkilöt (yleisö) käyttäneet tätä mahdollisuutta.


Tekijänoikeuslain 60 a §:n mukainen luovuttamismääräys on mahdollista tehdä jo pelkän yhden teoksen yleisön saataville saattamisen perusteella.


Korkein oikeus katsoi, että tekijänoikeuden suojaaman materiaalin levittäminen yleisölle tässä tapauksessa oli ollut laajaa ja haitallista tekijänoikeuden suojan kannalta. Kyseessä olevien yhteystietojen luovuttaminen oli linjassa tavoitteen kanssa saavuttaa tasapaino oikeudenhaltijan B tiedonsaantioikeuden sekä käyttäjien yksityisyyden ja henkilötietojen suojan välillä. Siten suhteellisuusperiaatteen mukaan estettä yhteystietojen luovuttamiselle ei ollut.


Edellä mainittujen kriteerien perusteella korkein oikeus katsoo, että A on määrättävä luovuttamaan B:lle paitsi käyttäjän ja tilaajan yhteystiedot myös yhteystiedot niistä teleliittymistä, joiden luovuttamista koskeva hakemus on hylätty markkinaoikeudessa.


IV. Yhteenveto


Ensimmäinen päätös selvensi oikeustilaa siltä osin, mitä liiketoiminnalla tarkoitetaan. Euroopan unionin tuomioistuin totesi, että vaikka yksityishenkilö B ei harjoittanutkaan kaupallista toimintaa, hänen toimintansa yhtiön A tavaramerkillä varustettujen tavaroiden vastaanottamisessa ja levittämisessä oli luonteeltaan tavaramerkin käyttöä liiketoiminnassa. Tuomioistuin myös totesi, ettei sillä kuka komponenttien omistaja oli, eikä B:n saamalla korvauksella ollut merkitystä tavaramerkin loukkauksen määrittämisessä. Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksen perusteella korkein oikeus päätti, että B oli loukannut A:n yksinoikeutta tavaramerkkiin. Tämän seurauksena hovioikeuden päätös kumottiin.


Toinen tapaus koski sitä, tulisiko Internet-palveluntarjoaja määrätä luovuttamaan tilaajatietoja tekijänoikeuden loukkauksessa mukana olleisiin tileihin liittyen. Tapauksessa punnittavana olivat vastakkain tekijänoikeuden haltijan oikeus saada tietoa ja toisaalta käyttäjien yksityisyyden ja henkilötietojen suojan merkitys. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen perusteluissa merkittävää painoarvoa sai suhteellisuusperiaate. Lopulta korkein oikeus määräsi Internet-palveluntarjoajan luovuttamaan tilaajatiedot sillä se totesi luovuttamisen olevan oikeassa suhteessa tekijänoikeusloukkauksen laajuuteen nähden.



Kirjoittaja


Nora Haapala

Attorney-at-law, Associate partner

nora.haapala@roedl.com



[1] Tämä laki ei ole enää voimassa, vaan se on korvattu uudella tavaramerkkilain (544/2019) 5 §:llä.


[2] Tämä direktiivi ei ole enää voimassa, vaan se on korvattu uudella "tavaramerkkidirektiivillä" 2015/2436.


[3] Riippumaton ja puolueeton erityistuomioistuin, joka kuuluu oikeusministeriön hallinnonalaan. Tuomioistuin käsittelee markkinalainsäädäntöön, kilpailulainsäädäntöön, valvontakysymyksiin, julkisiin hankintoihin ja immateriaalioikeuksiin liittyviä tapauksia.


[4] Asiaa koskeva EU-lainsäädäntö sisältyy direktiiveihin 2001/29/EY, 2002/58/EY ja 2004/48/EY sekä asetukseen 2016/679. Korkein oikeus kävi läpi myös Euroopan unionin tuomioistuimen asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä (esimerkiksi tapaukset M.I.C.M., C-597/19, Bonnier Audio, C-461/10 ja Promusicae, C-275/06).


 Saksan yritysvastuulain vaikutus suomalaisiin yrityksiin osana toimitusketjua

7-2023


Saksassa tuli 1. tammikuuta 2023 voimaan uusi yritysvastuulaki. Laki ei ole saanut Suomessa erityistä huomiota, mutta uudella lainsäädännöllä on kuitenkin suurempi merkitys suomalaisille yrityksille kuin miltä ensi silmäyksellä näyttäisi.


Lain tavoitteet


Saksan laki yritysten huolellisuusvelvoitteesta jakeluketjuissa[1] ("Laki") on uraauurtava erityisesti sen vuoksi, että se ennakoi pitkälle tulevaa eurooppalaista yritysvastuudirektiiviehdotukseen perustuvaa lainsäädäntöä kestävän kehityksen alalla.[2] Paremmin nimellä CSDD (Corporate Sustainability Due Diligence Direktiivi) tunnettu direktiivi tulee sen hyväksymisen jälkeen Suomea oikeudellisesti sitovaksi todennäköisesti jo 1.1.2024, jolloin Suomella on velvollisuus saattaa direktiivin vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöön.

Toinen, ja tällä hetkellä merkittävämpi seikka suomalaisille yrityksille on lakiin sisältyvien velvoitteiden mahdolliset välilliset vaikutukset.


liput.jpg


Lain soveltamisala


Lakia sovelletaan tammikuusta 2023 alkaen kaikkiin niihin yrityksiin niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta, joiden kotipaikka, tytäryhtiö tai sivuliike on Saksassa ja joiden palveluksessa on vähintään 3 000 (mukaan lukien ulkomaille lähetetyt työntekijät). Tammikuusta 2024 lukien raja-arvo on 1 000) työntekijää.

Laki koskee kaikkia yllä mainitut kriteerit täyttäviä yrityksiä, niiden toimialasta tai liiketoiminta-alueesta riippumatta. Lain noudattamatta jättäminen voi johtaa sakkoon, jonka määrä on enintään 2% vuotuisesta maailmanlaajuisesta liikevaihdosta, sekä yrityksen poissuljentaan julkisista tarjouskilpailuista.


Vaikutukset suomalaisiin yrityksiin


Lain mukaan yritysten on täytettävä toimitusketjuissaan ihmisoikeuksiin ja ympäristöriskeihin liittyvät yritysvastuuta koskevat velvoitteet, jotta näihin liittyvät riskit voidaan ehkäistä tai minimoida.

Laki voi vaikuttaa suomalaiseen yritykseen, jos se on mukana toimitusketjussa:


· osana monikansallista konsernia, jonka kotipaikka, tytäryhtiö tai sivuliike on Saksassa ja konsernin emoyhtiö kuuluu Lain soveltamisalan piiriin, tai

· tavaroiden ja/tai palvelujen suorana tai epäsuorana toimittajana saksalaiselle yritykselle, joka kuuluu Lain soveltamisalan piiriin.


Mikäli suomalainen yritys kuuluu Lain soveltamisalan piiriin kuuluvan monikansallisen konserniin, se on suoraan velvollinen edesauttamaan kaikkien yritysvastuuta koskevien velvoitteiden täyttämistä:


·   luomalla riskienhallintajärjestelmän,
·   tekemällä riskianalyysejä,
·   ottamalla käyttöön ennaltaehkäiseviä ja korjaavia toimenpiteitä (mukaan lukien ilmiantojärjestelmä),
·   raportoimalla yritysvastuuta koskevien velvoitteiden täyttämisestä,
·   huomioimalla Lain noudattamisen muualla toimitusketjussa


Laki vaikuttaa epäsuorasti myös saksalaisille yrityksille toimittajina oleviin yrityksiin, vaikka ne eivät kuuluisikaan samaan konserniin. Lain perusedellytyksenä on, että Lain soveltamisalan piiriin kuuluvat yritykset ryhtyvät asianmukaisiin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin myös suoria toimittajiaan kohtaan. Tämä tarkoittaa, että:


·   suorat toimittajat sisällytettävä Lain mukaisten velvoitteiden täyttämistä koskeviin käytänteisiin,
·   suorien toimittajien toiminta on otettava huomioon riskianalyysissä, ja
·   suorien toimittajien on oltava mukana ilmoitus- ja raportointijärjestelmässä.


Edellä mainitun lisäksi toimitusketjujen suorille toimittajille tulee erilaisia dokumentointivelvoitteita, muun muassa toimittajakoodin käyttöönotto. Ääritapauksissa laki antaa mahdollisuuden lopettaa liiketoimintasuhde suoran toimittajan kanssa, mikäli toimittaja kieltäytyy Lain edellyttämästä yhteistyöstä, ja tämä johtaisi merkittäviin ihmisoikeus- ja ympäristöriskeihin.


Myös epäsuorat toimittajat (alihankkijat) perustavat eräitä velvoitteita. Saksalaisten yritysten on luotava ja otettava käyttöön ilmoitusjärjestelmä, jonka välityksellä myös epäsuoran toimittajan toiminnassa osallisena olevat henkilöt voivat ilmoittaa ihmisoikeus- tai ympäristöriskeistä ja/tai rikkomuksista.


Yleisellä tasolla suomalaisten yritysten on suositeltavaa tehdä yhteistyötä, mutta kaikkia vaatimuksia ei tarvitse hyväksyä, varsinkin vaatimusten ollessa yksilöimättömiä tai tarpeettoman laajamittaisia. Yhteistyökumppaneilta tulevat vaatimukset kannattaa siten peilata Lain vaatimuksia vasten.



Building baground.JPGYhteenveto


Saksan yritysvastuulaki on merkittävä edistysaskel maailmanlaajuisessa pyrkimyksessä edistää kestävyyttä ja sosiaalista vastuuta liiketoiminnassa. Vaikka siitä saattaa aiheutua haasteita suomalaisille yrityksille (kuten huolellisuustoimien toteuttaminen, tarkastusten tekeminen, toimittajien seuranta, jne.), se tarjoaa myös mahdollisuuksia parantaa yritysten mainetta ja kilpailukykyä, sekä houkutella sosiaalisesti vastuullisia sijoittajia ja asiakkaita. Myös niiden yritysten jotka eivät kuulu Lain soveltamisalan piiriin kannattaa harkita toimenpiteitä ihmisoikeus- ja ympäristöriskeihin liittyvien vastuiden noudattamiseksi, parantaakseen mahdollisuuksiaan tulla huomioiduksi potentiaalisena liiketoimintakumppanina saksalaisyrityksille.



Kirjoittaja


Nora Haapala

Attorney-at-law, Associate Partner

nora.haapala@roedl.com 


[1] Laki yritysten huolellisuusvelvollisuudesta toimitusketjuissa, saatavilla osoitteessa Bundesgesetzblatt BGBl. Online-Archiv 1949 - 2022 | Bundesanzeiger Verlag


[2] Direktiivi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta




 IP-uutisia

2-2023

S
uomen uudistettu immateriaalioikeuksiin liittyvä lainsäädäntö on kattavaa ja sisältää laajasti uutta, muun muassa teollisuusoikeuksiin ja liikesalaisuuksiin liittyvää sääntelyä. Sääntely selkeyttää erityisesti keinoja puuttua verkossa tapahtuvaan piratismiin ja väärentämiseen. Lisäksi uusi lainsäädäntö tarjoaa immateriaalioikeuksien omistajille mahdollisuuden suojella paremmin oikeuksiaan ja ryhtyä oikeustoimiin, mikäli oikeudenloukkauksia tapahtuu. Seuraavassa artikkelissa tarkastelemme lähemmin tekijänoikeuksia ja patentteja koskevia uudistuksia.

Tekijänoikeudet

Tekijänoikeusdirektiivi (Directive on copyright and related rights in the Digital Single Market (EU) 2019/790) astui voimaan kesäkuussa 2019.

Direktiivi asettaa uusia velvoitteita verkkosisällönjakopalvelujen tarjoajille, kun kyse on niiden käyttäjien lataamasta suojatusta sisällöstä. Direktiivin myötä alustapalvelut (Google, YouTube, Facebook, Twitter, jne.) vastaavat jatkossa välittämästään sisällöstä. Sääntelyn myötä alustapalveluille asetetaan velvollisuus hankkia lupa teosten käyttöön ja poistaa tekijänoikeuksia loukkaavaa sisältöä. 

Alustan tarjoajia ei kuitenkaan voida pakottaa nimenomaisesti seuraamaan käyttäjien sisältöä sisällön laillisuuden tarkistamiseksi; tämä tarkoittaa myös sitä, ettei niitä voida vaatia suorittamaan riippumatonta arviointia sisällöstä. Jos alusta päätyy poistamaan laillista sisältöä, voivat käyttäjät vedota direktiivin ”valitus- ja muutoksenhakumekanismeihin”. Alustojen tarjoajien velvollisuudet vaihtelevat paitsi suojatun sisällön osalta, myös niiden tarjoamien palvelujen tyypin ja laajuuden, liikevaihdon ja kävijämäärän mukaan.

S_B67250073.jpg_lamppu.jpg

Direktiivi sisältää myös toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että tekijät ja esiintyjät (kuten näyttelijät, laulajat ja muusikot) saavat asianmukaisen ja oikeudenmukaisen korvauksen teostensa ja esitystensä hyödyntämisestä. Tämä tarkoittaa, että alustapalvelujen on solmittava sopimukset luovan sisällön käytöstä ja maksettava asianmukainen tekijänoikeuskorvaus sisällön alkuperäisille tekijöille.

Direktiivillä säädetään myös lehdistöjulkaisujen kustantajille uudesta oikeudesta helpottaa lisenssien myöntämistä julkaisujensa verkkokäyttöön. Tämä suojaa paremmin heidän oikeuksiaan, ja mahdollistaa kustantajille korvauksen tekemistään investoinneista. Sääntelyllä voidaan varmistaa myös kustannusalan vakaus ja toiminnan jatkuvuus muuttuvassa ympäristössä.

Direktiivin yleisenä tavoitteena on luoda oikeudenmukaisemmat sisämarkkinat, joilla sisällöntuottajat voivat työllään ansaita elantonsa ja menestyä, kun taas yrittäjät voivat investoida ja tuottaa uutta sisältöä katsojille ja kuuntelijoille.

Direktiivi ulottaa luonnollisesti vaikutuksensa myös Suomeen, sillä tekijänoikeuslaki on yhdenmukaistettava direktiivin kanssa. Direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on Suomen merkittävin tekijänoikeuslainsäädännön uudistus viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen. Kansallinen valmistelutyö on aloitettu jo vuonna 2019. Suomen uudistetun tekijänoikeuslain piti tulla voimaan 1.1.2023, mutta asia on tällä hetkellä vielä valiokuntakäsittelyssä.

Patentit


Myös Suomen patenttilainsäädäntö on muuttumassa. Patenttilain kokonaisuudistus on käynnistynyt osana kansallisen aineettomien oikeuksien strategian (IPR-strategia) toteutusta keväällä 2020.

Maaliskuussa 2022 Suomen hallitus teki päätöksen aineettomia oikeuksia koskevasta strategiasta. Strategian visiona on, että Suomessa on vuonna 2030 tehokkaasti innovaatiotoimintaa ja luovaa työtä tukeva IPR-toimintaympäristö, joka kasvattaa taloudellista hyvinvointia ja kilpailukykyä siten, että perusoikeuksien toteutuminen ja eri yhteiskunnalliset intressit otetaan monipuolisesti huomioon.

Ajantasainen patenttilaki osana IPR-strategiaa auttaa yrityksiä sekä yliopistoja ja tutkimuslaitoksia hallitsemaan ja hyödyntämään kaupallisesti aineettomia hyödykkeitään. Muutostarpeiden kartoituksen jälkeen työryhmä (asetettu 2022) ryhtyy valmistelemaan varsinaisia muutoksia eli ehdotusta uudeksi patenttilaiksi, uudeksi hyödyllisyysmallilaiksi ja uudeksi laiksi maanpuolustukselle merkityksellisistä keksinnöistä sekä muiksi niihin liittyviksi lainsäädäntömuutoksiksi. Tämän hetkisenä tavoitteena on antaa hallituksen esitys patenttilain kokonaisuudistuksesta syksyllä 2024.

S_B69372181_IP news.jpg
Yhteenveto

Suomen uuden immateriaalilainsäädännön tarkoituksena on varmistaa, että tekijöille ja innovaattoreille maksetaan riittävä korvaus työstään, samalla kun sääntely tarjoaa puitteet IPR-oikeuksien kohtuudenmukaiselle käytölle.

Uudella lainsäädännöllä lisätään myös suojaa väärentämistä ja muita teollis- ja tekijänoikeuksien rikkomisen muotoja vastaan. Tämä helpottaa tilanteiden tunnistamista ja tarvittavien toimien toteuttamista, jotta oikeudenloukkauksilta vältyttäisiin.

Teollis- ja tekijänoikeuksien alaa koskevien uudistusten yhteisenä tekijänä on varmistaa, että Suomi pysyy innovaatioalan johtavana maana myös tulevina vuosina.


Kirjoittaja

Attorney-at-law, Associate partner

 Kilpailukieltovelvoitteet maksullisiksi 1.1.2022 lukien

​12-2021


MUUTOS KILPAILUKIELTOLAINSÄÄDÄNTÖÖN VOI AIHEUTTAA TYÖNANTAJALLE YLLÄTTÄVIÄ KUSTANNUKSIA:

TOIMI AJOISSA!


Kilpailukieltosopimukset, joiden myötä työntekijä ei saa siirtyä heti työsuhteensa päätyttyä työnantajansa kilpailijalle töihin, ovat yleistyneet viime vuosina paljon. Hallitus ja eduskunta päättivät ryhtyä toimiin turhien kilpailukieltosopimusten käytön hillitsemiseksi: vuoden 2022 alusta astuu voimaan kilpailukieltosopimuksia koskeva lainmuutos, jonka vuoksi työnantaja joutuu varautumaan yllättäviin kustannuksiin. 


MIKÄ MUUTTUU?


Tammikuusta 2022 lähtien kaikki kilpailukieltosopimukset muuttuvat työnantajalle maksullisiksi. Aiemmin enintään kuuden kuukauden mittainen kilpailukieltolauseke on voitu ottaa sopimukseen ilman, että työnantaja joutuu maksamaan korvausta työntekijälle.
Lainmuutoksen myötä korkeintaan kuuden kuukauden mittaisesta kilpailukiellosta työnantajan täytyy maksaa työntekijälle korvaus, joka vastaa 40 prosenttia palkasta. Korkeintaan vuoden pituisesta kilpailukiellosta työnantajan maksaman korvauksen suuruus on 60 prosenttia työntekijän palkasta.

S_UK0001389.jpg_contact_deal.jpg

Vanhoihin, eli ennen .1.2022 solmittuihin,kilpailukieltosopimuksiin sovelletaan vuoden pituista siirtymäaikaa. Näiden kilpailukieltosopimusten osalta vanha lainsäädäntö ja vanhat sopimusehdot ovat voimassa 31.12.2022 asti. 
Lainmuutoksen jälkeen kilpailukieltosopimuksiin sovelletaan irtisanomisaikaa, joka on vähintään kolmasosa kilpailukieltosopimuksen pituudesta, mutta vähintään kaksi kuukautta. Työnantaja ei voi enää irtisanoa kilpailukieltosopimusta, jos työntekijä ehtii päättää työsuhteen. Kilpailukieltosopimus ei velvoita työntekijää, jos työnantaja päättää työsuhteen.
Työnantaja on myös lakimuutoksen jälkeen velvollinen maksamaan lain mukaisen korvauksen, vaikka lain edellyttämää perustetta kilpailukieltosopimuksen solmimiselle ei olisi ollutkaan. Kilpailukieltosopimusten käytön perusteisiin ei tullut muutoksia lainmuutoksen myötä. 

OLEMASSA OLEVAT KILPAILUKIELTOSOPIMUKSET KANNATTAA KÄYDÄ LÄPI


Siirtymäaikana irtisanomisaikaa ei lain nojalla sovelleta vanhoihin kilpailukieltosopimuksiin, joten ne voidaan irtisanoa vapaasti. Yritysten on suositeltavaa käydä kaikki solmimansa kilpailukieltosopimukset viivytyksettä läpi ja irtisanoa turhat tai perusteettomat sopimukset viimeistään siirtymäajan lopussa. Toimimalla ajoissa yritys voi välttää yllättävät kustannukset.


Kirjoittaja

Timo Huhtala
Asianajaja, Osakas
timo.huhtala@roedl.com

Yhteystiedot

Contact Person Picture

Timo Huhtala

Attorney-at-Law

Partner

+358 40 503 5312

Lähetä kysely

Deutschland Weltweit Search Menu