Home
Internal
International
Yhteystiedot
EU:n ulkopuolella perustetut yritykset, joilla on
Korkein oikeus on äskettäin antanut uuden ennakkopäätöksen liittyen työnantajan oikeuteen muuttaa työntekijöiden työaikaehtoa yksipuolisesti. Työantaja perusteli oikeuttaan muuttaa työaikaehtoa sillä, että sovellettavan työehtosopimuksen määräykset muuttuivat kyseisen työaikaehdon osalta. Koska työehtosopimuksen mukaan työantajalla oli oikeus valita työn tekemisen kannalta tarkoituksenmukaisin työaikaehto, työnantaja tulkitsi muutoksen kuuluvan työnantajan määräysvallan piiriin. Korkein oikeus kuitenkin päätyi siihen ratkaisuun, että työnantajalla ei ollut oikeutta muuttaa työaikaehtoa, koska työntekijöiden työsopimuksissa oli nimenomainen ehto työajasta, sekä työntekijöiden työhönsidonnaisuusaika että työskentelyaika pitenivät.
Eri hoitoalan tehtävissä työskennelleiden, kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden työsuhteissa oli aiemmin noudatettu muodollista jaksotyöaikaa. Työntekijät olivat ruokailleet nopeasti työajalla. Työsuhteisiin oli sovellettu kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES), mutta työaikaehto oli kirjattu työntekijöiden työsopimukseen, hieman eri tavoin. Kaupunki oli muuttanut työaikaehdon yleistyöajaksi 8.6.2015 alkaen, jolloin työpäivää pidennettiin lisäämällä siihen 30 minuutin palkaton lounastauko. Kaupunki perusteli muutosta sillä, että muodollista jaksotyötä koskevat määräykset oli poistettu myös KVTES:tä 1.6.2015.
Työntekijät perustelivat kannetta sillä, että heidän työsopimuksissaan oli nimenomaisesti sovittu työaikaehto, joka lasketaan työsuhteen olennaiseksi ehdoksi. Lisäksi työaika piteni, työntekijät pakotettiin pitämään työaikaan kuulumaton palkaton lounastauko, johon ei käytännössä aina ollut mahdollisuutta töiden takia. Kaupunki perusteli muutosta sillä, että työaikalaki ei tunne muodollisen jaksotyön käsitettä vaan työaikaehto oli määräytynyt KVTES:n perusteella. KVTES antoi myös työnantajalle mahdollisuuden valita tarkoituksenmukaisin työaikamuoto ja kirjaus työsopimuksessa oli ainoastaan asian laitaa selventävä. Kun KVTES:n määräykset muodollisesta jaksotyöajasta oli poistettu, oli kaupungilla ollut työnjohto-oikeutensa nojalla oikeus valita uusi työaikamuoto tyhjiötä täyttämään. Kaupungin perusteet muutokselle yleistyöaikaan olivat taloudelliset, hallinnolliset ja työsuojelulliset syyt. Muutos ei kaupungin näkemyksen mukaan aiheuttanut työsuhteisiin olennaisia muutoksia, eikä pidentänyt työaikaa.
Käräjäoikeus katsoi, että lomakemuotoisessa työsopimuksessa oli vain viittaus KVTES:n määräyksiin jaksotyöajasta, eikä asiasta ole siis nimenomaisesti sovittu. Asiassa ei osoitettu, että osapuolet olisivat neuvotelleet työajasta tai eri vaihtoehdoista, vaan työnantaja oli määrännyt työaikamuodon KVTES:n perusteella. Käräjäoikeuden mukaan työaikaehdon muuttaminen kuului työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin. Käräjäoikeus katsoi mm. jääneen selvittämättä, että työaikaehdon muutos olisi merkinnyt olennaista muutosta työntekijöiden ehdoissa tai että työntekijöiden palkka olisi alentunut. Myös hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan.
Korkein oikeus antoi asiassa valitusluvan. KKO:n ratkaistavaksi tuli kysymys, oliko kyseisten työntekijöiden työsopimuksiin kirjattu sitova ehto työaikamuodosta, jota työnantaja ei yksipuolisesti saa muuttaa. KKO totesi, että työnantajan työnjohto-oikeuden laajuus määräytyy suurilta osin työsopimusmääräysten mukaan. Osapuolten tarkoitus ja ajan kanssa muodostuva käytäntö ovat kuitenkin myös merkityksellisiä työnjohto-oikeuden laajuuden suhteen. KKO:n näkemyksen mukaan työnjohto-oikeuden piiriin kuuluu niin työn jaksottamisesta, tauoista ja työmenetelmistä määrääminen kuin myös työaikaehdosta päättäminen. Jos osapuolet ovat kuitenkin sopimuksella sopineet työaikaehdosta, ei työnantajan määräysvalta tähän välttämättä ulotu. Jos työnantaja haluaa yksipuolisesti muuttaa työsuhteen olennaista ehtoa, ei tämä onnistu ilman irtisanomisperustetta ja muutos astuisi tällöin voimaan joka tapauksessa vasta irtisanomisajan päätyttyä.
KVTES:n muodollinen jaksotyö perustuu jaksotyön käsitteeseen työaikalain § 7 mukaan. Jaksotyössä työaika määräytyy useamman viikon jaksoissa, ei päivittäisenä tai viikoittaisena työaikana ja jaksotyötä saa teettää vain pykälässä tarkemmin määritellyissä töissä ja toimintayksiköissä. Muodollisessa jaksotyössä lauantait ja sunnuntait ovat vapaapäiviä. KVTES:n poistetut määräykset koskivat muodolliseen jaksotyöhön liittyvän ylityön ja lisätyön määritelmiä. KVTES:n mukaan jaksotyötä tekeville tulee antaa puolen tunnin lepoaika tai työntekijän niin halutessa tilaisuus joutuisaan 15-20 minuuttia kestävään ruokailuun työajalla. Vaikka muodollinen jaksotyö, joka on jaksotyön alamuoto, käsitteenä poistettiin KVTES:stä, ei itse jaksotyö työaikamuotona ole poistunut.
YHTEENVETO
KKO:n päätyi ratkaisuun, jonka mukaan vain yhden työntekijän työsopimuksessa oli määrätty, että kaupunki voi valita työn tekemisen näkökulmasta työsuhteeseen tarkoituksenmukaisimman työaikamuodon. Muiden työntekijöiden osalta KVTES oli yleisesti määrätty sovellettavaksi työsuhteessa ja työaikaa koskevaan kohtaan oli kirjattu nimenomaisesti jaksotyöaika. Lisäksi sovitut työtuntimäärät tukivat tulkintaa jaksotyön soveltamisesta ja työsuhteiden alussa työntekijöitä oli ohjeistettu ruokailemaan joutuisasti työajalla.
KKO totesi myös, että työntekijöiden tosiasiallinen työaika, että työhönsidonnaisuusaika on pidentynyt, vastoin kaupungin väitettä. Työntekijät työskentelivät muutoksen jälkeen myös aiemmalla 15-20 minuutin ruokailuajalla ja työhönsidonnaisuusaika piteni 30 minuutilla päivässä. Näillä perusteluilla KKO totesi, että työaikaehdon muutosta oli pidettävä olennaisena. KKO:n päätös ei ollut yksimielinen.
Kirjoittaja
Anna Undén-Selander
Asianajaja, Senior Associate
anna.unden-selander@roedl.com
Tässä artikkelissa nostamme esiin kaksi viimeisintä Suomen korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä. Ensimmäisessä ennakkopäätöksessä on kyse tavaramerkin loukkauksesta ja sen selvittämisestä, mitä voidaan pitää liiketoimintana, erityisesti tavaramerkin käytön osalta. Toinen ennakkopäätös keskittyy tiedonsaantiin sekä tekijänoikeuden, henkilötietojen käsittelyn ja yksityisyyden suojan väliseen ristiriitaan.
Tausta
Yhtiöllä ("A") oli kansainvälisesti rekisteröity ja Suomessa voimaansaatettu tavaramerkki, joka koski Nizzan tavaroiden ja palvelujen luokituksessa luokkaa 7, konetekniset komponentit ("komponentit"). Yksityishenkilö ("B") tilasi 150 kappaletta komponentteja Kiinasta Suomeen. Komponentteihin liitettiin A:n tavaramerkki ilman yhtiön tietämystä tai suostumusta.
Kun B oli vastaanottanut komponentit, ne luovutettiin Suomessa levitykseen ja vietiin edelleen useassa pienessä erässä Venäjälle. Korvaukseksi B sai kartongin savukkeita ja pullon konjakkia.
Asia tuotiin käräjäoikeuteen epäiltynä teollisoikeusrikoksena. Yhtiö A vaati rangaistusta tavaramerkin oikeudettomasta käyttämisestä sekä korvausta tavaramerkkiloukkauksen aiheuttamasta vahingosta. Yhtiö A vetosi tavaramerkkinsä laajaan tunnettuuteen ja siihen että B:n menettely, eli heikkolaatuisten tuoteväärennösten maahantuonti, oli ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa yhtiön maineelle.
Sovellettavat säännökset
Tavaramerkkilain (1964/7, muutettu 56/2000) 4 §:n 1 momentin[1] mukaan kukaan muu kuin tavaramerkin haltija ei saa käyttää liiketoiminnassaan (oli kyse sitten tuotteista itsessään, niiden pakkauksista, mainonnasta jne.) mitään symbolia, joka voi aiheuttaa sekaannuksen tavaramerkin kanssa.
Tavaramerkkidirektiivin 2008/95/EY 5 artiklan 1 kohdan[2] mukaan tavaramerkin omistajalla on oikeus estää kaikkia kolmansia osapuolia käyttämästä mitään merkkiä, joka on samanlainen kuin tavaramerkki suhteessa niihin tavaroihin tai palveluihin, joille tavaramerkki on rekisteröity.
Ennakkoratkaisupyynnöt
Korkein oikeus esitti Euroopan unionin tuomioistuimelle ("EU-tuomioistuin") seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
1. Onko yksityishenkilön saama hyöty väitetystä tavaramerkin loukkauksesta merkityksellinen arvioitaessa, täyttääkö hänen menettelynsä tavaramerkin käytön edellytykset tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdan tarkoittamalla tavalla?2. Voiko yksilö loukata tavaramerkin haltijan yksinomaisia oikeuksia tavaramerkkiin, jos henkilö ei käytä merkkiä omassa liiketoiminnassaan vaan osana toisen liiketoimintaa?3. Onko tavaramerkin haltijan yksinomaisiin oikeuksiin kuuluvan tuonnin määritelmässä merkitystä sillä, että tavarat on tuotu jäsenvaltioon niiden edelleen kuljetusta varten Euroopan unionin ulkopuoliseen maahan?
1. Onko yksityishenkilön saama hyöty väitetystä tavaramerkin loukkauksesta merkityksellinen arvioitaessa, täyttääkö hänen menettelynsä tavaramerkin käytön edellytykset tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdan tarkoittamalla tavalla?
2. Voiko yksilö loukata tavaramerkin haltijan yksinomaisia oikeuksia tavaramerkkiin, jos henkilö ei käytä merkkiä omassa liiketoiminnassaan vaan osana toisen liiketoimintaa?
3. Onko tavaramerkin haltijan yksinomaisiin oikeuksiin kuuluvan tuonnin määritelmässä merkitystä sillä, että tavarat on tuotu jäsenvaltioon niiden edelleen kuljetusta varten Euroopan unionin ulkopuoliseen maahan?
Johtopäätökset
Korkein oikeus totesi, että B on loukannut Yhtiön A yksinoikeutta tavaramerkkiin tavaramerkkilain 4 §:n (1 momentin) nojalla. Hovioikeuden päätös oli siten kumottava.
III. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2022:47
Yhtiö ("B") vaati, että internet-palveluntarjoaja ("A") määrättäisiin tekijänoikeuslain 60 a §:n nojalla luovuttamaan B:lle tilaajatiedot 34 IP-osoitteen avulla määritellyistä teleliittymistä, koska näitä tilejä oli käytetty luvattomasti tekijänoikeuden alaisen aineiston saattamiseen yleisön saataviin.
B esitti todisteita, joiden mukaan kustakin näistä tilistä oli B:n ilmoittamana ajankohtana saatettu yleisön saataviin BitTorrent-tekniikkaa käyttäen jokin neljästä elokuvateoksesta, joiden tekijänoikeudet kuuluivat B:lle.
Markkinaoikeus[3] oli määrännyt A:n luovuttamaan tilaajatiedot viidestä tilistä ja hylännyt muun osan hakemuksesta. Sekä A että B tekivät valituksen korkeimmalle oikeudelle.
Korkeimman oikeuden käsiteltävänä olivat kysymykset siitä, oliko tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia levitetty yleisölle niin laajassa mittakaavassa, että se oli merkittävää tekijänoikeuden näkökulmasta, sekä siitä, estivätkö henkilötietojen käsittelyä ja yksityisyyden suojaa koskevat säännökset tilaajatietojen luovuttamisen A:lta B:lle.
Tekijänoikeuslain 60 a §:n 1 momentin mukaan tekijällä on oikeus (salassapitoa ja tietojen saantia koskevien säännösten estämättä) hakea erityistuomioistuimen määräystä, jonka nojalla lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän taikka muun välittäjänä toimivan palvelun tarjoajan on luovutettava tiedot sellaisesta tilistä, josta tekijän oikeuksien suojan kannalta merkittävässä määrin saatetaan yleisön saataviin tekijänoikeudella suojattua aineistoa ilman tekijän suostumusta.[4]
Korkein oikeus totesi, että jonkin asian saattamisessa yleisön saataville riittää, että yleisöllä on mahdollisuus tutustua teokseen itse valitsemassaan paikassa ja valitsemanaan aikana, eikä ole ratkaisevaa, ovatko kyseiset henkilöt (yleisö) käyttäneet tätä mahdollisuutta.
Tekijänoikeuslain 60 a §:n mukainen luovuttamismääräys on mahdollista tehdä jo pelkän yhden teoksen yleisön saataville saattamisen perusteella.
Korkein oikeus katsoi, että tekijänoikeuden suojaaman materiaalin levittäminen yleisölle tässä tapauksessa oli ollut laajaa ja haitallista tekijänoikeuden suojan kannalta. Kyseessä olevien yhteystietojen luovuttaminen oli linjassa tavoitteen kanssa saavuttaa tasapaino oikeudenhaltijan B tiedonsaantioikeuden sekä käyttäjien yksityisyyden ja henkilötietojen suojan välillä. Siten suhteellisuusperiaatteen mukaan estettä yhteystietojen luovuttamiselle ei ollut.
Edellä mainittujen kriteerien perusteella korkein oikeus katsoo, että A on määrättävä luovuttamaan B:lle paitsi käyttäjän ja tilaajan yhteystiedot myös yhteystiedot niistä teleliittymistä, joiden luovuttamista koskeva hakemus on hylätty markkinaoikeudessa.
Ensimmäinen päätös selvensi oikeustilaa siltä osin, mitä liiketoiminnalla tarkoitetaan. Euroopan unionin tuomioistuin totesi, että vaikka yksityishenkilö B ei harjoittanutkaan kaupallista toimintaa, hänen toimintansa yhtiön A tavaramerkillä varustettujen tavaroiden vastaanottamisessa ja levittämisessä oli luonteeltaan tavaramerkin käyttöä liiketoiminnassa. Tuomioistuin myös totesi, ettei sillä kuka komponenttien omistaja oli, eikä B:n saamalla korvauksella ollut merkitystä tavaramerkin loukkauksen määrittämisessä. Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksen perusteella korkein oikeus päätti, että B oli loukannut A:n yksinoikeutta tavaramerkkiin. Tämän seurauksena hovioikeuden päätös kumottiin.
Toinen tapaus koski sitä, tulisiko Internet-palveluntarjoaja määrätä luovuttamaan tilaajatietoja tekijänoikeuden loukkauksessa mukana olleisiin tileihin liittyen. Tapauksessa punnittavana olivat vastakkain tekijänoikeuden haltijan oikeus saada tietoa ja toisaalta käyttäjien yksityisyyden ja henkilötietojen suojan merkitys. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen perusteluissa merkittävää painoarvoa sai suhteellisuusperiaate. Lopulta korkein oikeus määräsi Internet-palveluntarjoajan luovuttamaan tilaajatiedot sillä se totesi luovuttamisen olevan oikeassa suhteessa tekijänoikeusloukkauksen laajuuteen nähden.
Nora Haapala
Attorney-at-law, Associate partner
nora.haapala@roedl.com
[1] Tämä laki ei ole enää voimassa, vaan se on korvattu uudella tavaramerkkilain (544/2019) 5 §:llä.
[2] Tämä direktiivi ei ole enää voimassa, vaan se on korvattu uudella "tavaramerkkidirektiivillä" 2015/2436.
[3] Riippumaton ja puolueeton erityistuomioistuin, joka kuuluu oikeusministeriön hallinnonalaan. Tuomioistuin käsittelee markkinalainsäädäntöön, kilpailulainsäädäntöön, valvontakysymyksiin, julkisiin hankintoihin ja immateriaalioikeuksiin liittyviä tapauksia.
[4] Asiaa koskeva EU-lainsäädäntö sisältyy direktiiveihin 2001/29/EY, 2002/58/EY ja 2004/48/EY sekä asetukseen 2016/679. Korkein oikeus kävi läpi myös Euroopan unionin tuomioistuimen asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä (esimerkiksi tapaukset M.I.C.M., C-597/19, Bonnier Audio, C-461/10 ja Promusicae, C-275/06).
Saksassa tuli 1. tammikuuta 2023 voimaan uusi yritysvastuulaki. Laki ei ole saanut Suomessa erityistä huomiota, mutta uudella lainsäädännöllä on kuitenkin suurempi merkitys suomalaisille yrityksille kuin miltä ensi silmäyksellä näyttäisi.
Saksan laki yritysten huolellisuusvelvoitteesta jakeluketjuissa[1] ("Laki") on uraauurtava erityisesti sen vuoksi, että se ennakoi pitkälle tulevaa eurooppalaista yritysvastuudirektiiviehdotukseen perustuvaa lainsäädäntöä kestävän kehityksen alalla.[2] Paremmin nimellä CSDD (Corporate Sustainability Due Diligence Direktiivi) tunnettu direktiivi tulee sen hyväksymisen jälkeen Suomea oikeudellisesti sitovaksi todennäköisesti jo 1.1.2024, jolloin Suomella on velvollisuus saattaa direktiivin vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöön.
Toinen, ja tällä hetkellä merkittävämpi seikka suomalaisille yrityksille on lakiin sisältyvien velvoitteiden mahdolliset välilliset vaikutukset.
Lakia sovelletaan tammikuusta 2023 alkaen kaikkiin niihin yrityksiin niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta, joiden kotipaikka, tytäryhtiö tai sivuliike on Saksassa ja joiden palveluksessa on vähintään 3 000 (mukaan lukien ulkomaille lähetetyt työntekijät). Tammikuusta 2024 lukien raja-arvo on 1 000) työntekijää.
Laki koskee kaikkia yllä mainitut kriteerit täyttäviä yrityksiä, niiden toimialasta tai liiketoiminta-alueesta riippumatta. Lain noudattamatta jättäminen voi johtaa sakkoon, jonka määrä on enintään 2% vuotuisesta maailmanlaajuisesta liikevaihdosta, sekä yrityksen poissuljentaan julkisista tarjouskilpailuista.
Lain mukaan yritysten on täytettävä toimitusketjuissaan ihmisoikeuksiin ja ympäristöriskeihin liittyvät yritysvastuuta koskevat velvoitteet, jotta näihin liittyvät riskit voidaan ehkäistä tai minimoida.
Laki voi vaikuttaa suomalaiseen yritykseen, jos se on mukana toimitusketjussa:
· osana monikansallista konsernia, jonka kotipaikka, tytäryhtiö tai sivuliike on Saksassa ja konsernin emoyhtiö kuuluu Lain soveltamisalan piiriin, tai
· tavaroiden ja/tai palvelujen suorana tai epäsuorana toimittajana saksalaiselle yritykselle, joka kuuluu Lain soveltamisalan piiriin.
Mikäli suomalainen yritys kuuluu Lain soveltamisalan piiriin kuuluvan monikansallisen konserniin, se on suoraan velvollinen edesauttamaan kaikkien yritysvastuuta koskevien velvoitteiden täyttämistä:
· luomalla riskienhallintajärjestelmän,· tekemällä riskianalyysejä,· ottamalla käyttöön ennaltaehkäiseviä ja korjaavia toimenpiteitä (mukaan lukien ilmiantojärjestelmä),· raportoimalla yritysvastuuta koskevien velvoitteiden täyttämisestä,· huomioimalla Lain noudattamisen muualla toimitusketjussa
Laki vaikuttaa epäsuorasti myös saksalaisille yrityksille toimittajina oleviin yrityksiin, vaikka ne eivät kuuluisikaan samaan konserniin. Lain perusedellytyksenä on, että Lain soveltamisalan piiriin kuuluvat yritykset ryhtyvät asianmukaisiin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin myös suoria toimittajiaan kohtaan. Tämä tarkoittaa, että:
· suorat toimittajat sisällytettävä Lain mukaisten velvoitteiden täyttämistä koskeviin käytänteisiin,· suorien toimittajien toiminta on otettava huomioon riskianalyysissä, ja· suorien toimittajien on oltava mukana ilmoitus- ja raportointijärjestelmässä.
Edellä mainitun lisäksi toimitusketjujen suorille toimittajille tulee erilaisia dokumentointivelvoitteita, muun muassa toimittajakoodin käyttöönotto. Ääritapauksissa laki antaa mahdollisuuden lopettaa liiketoimintasuhde suoran toimittajan kanssa, mikäli toimittaja kieltäytyy Lain edellyttämästä yhteistyöstä, ja tämä johtaisi merkittäviin ihmisoikeus- ja ympäristöriskeihin.
Myös epäsuorat toimittajat (alihankkijat) perustavat eräitä velvoitteita. Saksalaisten yritysten on luotava ja otettava käyttöön ilmoitusjärjestelmä, jonka välityksellä myös epäsuoran toimittajan toiminnassa osallisena olevat henkilöt voivat ilmoittaa ihmisoikeus- tai ympäristöriskeistä ja/tai rikkomuksista.
Yleisellä tasolla suomalaisten yritysten on suositeltavaa tehdä yhteistyötä, mutta kaikkia vaatimuksia ei tarvitse hyväksyä, varsinkin vaatimusten ollessa yksilöimättömiä tai tarpeettoman laajamittaisia. Yhteistyökumppaneilta tulevat vaatimukset kannattaa siten peilata Lain vaatimuksia vasten.
Yhteenveto
Saksan yritysvastuulaki on merkittävä edistysaskel maailmanlaajuisessa pyrkimyksessä edistää kestävyyttä ja sosiaalista vastuuta liiketoiminnassa. Vaikka siitä saattaa aiheutua haasteita suomalaisille yrityksille (kuten huolellisuustoimien toteuttaminen, tarkastusten tekeminen, toimittajien seuranta, jne.), se tarjoaa myös mahdollisuuksia parantaa yritysten mainetta ja kilpailukykyä, sekä houkutella sosiaalisesti vastuullisia sijoittajia ja asiakkaita. Myös niiden yritysten jotka eivät kuulu Lain soveltamisalan piiriin kannattaa harkita toimenpiteitä ihmisoikeus- ja ympäristöriskeihin liittyvien vastuiden noudattamiseksi, parantaakseen mahdollisuuksiaan tulla huomioiduksi potentiaalisena liiketoimintakumppanina saksalaisyrityksille.
Attorney-at-law, Associate Partner
[1] Laki yritysten huolellisuusvelvollisuudesta toimitusketjuissa, saatavilla osoitteessa Bundesgesetzblatt BGBl. Online-Archiv 1949 - 2022 | Bundesanzeiger Verlag
[2] Direktiivi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta
Timo Huhtala
Attorney-at-Law
Partner
Lähetä kysely
